Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Yksi ääni ratkaisi: Varasijalle jäänyt saikin arvalla paikan Vantaan valtuustosta – ”Juhlistan syömällä jäätelöä lasten kanssa”

Vantaalainen metsänhoitaja Anniina Kostilainen (vihr.) luuli pudonneensa kaupunginvaltuustosta. Tänään hän kuitenkin pääsi äänten tarkastuslaskennan ja sen jälkeen suoritetun arvonnan jälkeen sittenkin valtuustoon. 

Hän sai tänään vahvistuneessa tarkastuslaskennassa yhden äänen lisää, jolloin hänen äänimääräkseen tuli sama kuin Minna Kuuselalla (vihr.).

Tasatilanteessa valtuustopaikasta järjestettiin keskusvaalilautakunnan kokouksessa vaalilain mukainen arvonta, jonka Kostilainen voitti.

Hän kertoo MTV:lle saaneensa tietää häntä kohdanneesta arpaonnesta hetki sitten lukemastaan tiedotteesta. Tieto jatkokaudesta aiheutti tunnemyrskyn.

– Ensimmäinen ajatus oli, että voi kun pääsisi lenkille. Mutta juhlistan tätä syömällä jäätelöä lasten kanssa.

– Voin sanoa, että tämä ei ole yksiselitteisesti pelkästään onnellinen tilanne. Olen hyvin pahoillani Minna Kuuselan puolesta, hän sai ensin riemuita paikasta ja sitten pettyä.

Kostilainen kertoo menneensä sunnuntai-iltana nukkumaan siinä uskossa, että hän saisi jatkokauden Vantaan valtuustossa. Hän oli tuolloin vielä kuudes läpimenijä puolueestaan, joten paikka vaikutti suhteellisen varmalta. Herätessään puoli viiden aikaan aamulla töihin puhelin oli kuitenkin täynnä viestejä, joissa pahoiteltiin putoamista.

Valtuustopaikka näytti jäävän yhden äänen päähän. Hän kuitenkin arveli, että äänimäärä saattaisi vielä muuttua.

– Olihan se tietysti jännä tilanne. Odotin, että olisi saattanut olla isompiakin heittoja, suuntaan tai toiseen.

Kaikkiaan vihreät saavat Vantaalla 12 paikkaa tulevaan kaupunginvaltuustoon. Kostilainen on aiemman valtuuston 2. varapuheenjohtaja.

 

Lue myös:

    Uusimmat