YK: Yli 250 000 lasta yhä lapsisotilaina

Lapsisotilaiden määrä on kuitenkin pudonnut 50 000:llä viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tämä johtuu paitsi ongelman tiedostamisesta, myös siitä, että jotkin konflikteista ovat päättyneet.

YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut lapsiin kohdistuvan hyväksikäytön sota-alueilla. Neuvosto vaatii sotaa käyvien maiden hallituksia pistämään lapsia sotilaiksi ja seksiorjiksi pakottavat tahot kuriin.

Yli 250 000 lapsisotilasta on alistettu toimimaan taistelijoina, vakoilijoina ja seksiorjina, kertoiolasten asemaa sotatilanteissa tutkinut Olara Otunnu turvaneuvostolle.

Otunnun mukaan lapsisotilaiden määrä on pudonnut 50 000:lla viimeksi kuluneen vuoden aikana johtuen ongelman tiedostamisesta, mutta myös siitä, että jotkin konflikteista ovat päättyneet. Hän peräänkuuluttaa poliittisia toimia ja sanktioita niitä hallituksia ja ryhmiä vastaan, jotka jatkavat yhä lasten hyväksikäyttöä.

Turvallisuusneuvosto tuomitsee lausunnossaan jyrkästi lasten värväämisen sotilaiksi sekä kaiken lapsiin sotatilanteissa kohdistuvan hyväksikäytön. YK:n lastenavunjärjestön Unicefin mukaan lapsisotilaita käyttävät tahot tulisi saattaa kansainvälisen tuomioistuimen eteen.

YK:n pääsihteerin Kofi Annanin raportissa luetellaan 11 maassa toimivat 42 aseistautunutta ryhmää, joita tulisi rangaista lapsisotilaiden käytöstä. Listalle joutuivat Burundi, Kongo, Norsunluurannikko, Somalia, Sudan, Uganda, Burma, Nepal, Filippiinit, Sri Lanka ja Kolumbia.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat