YK vetosi jäsenmaihin Zimbabwen köyhien auttamiseksi

Yhdistyneet Kansakunnat on vedonnut jäsenmaihinsa köyhien ja kodittomien auttamiseksi Zimbabwessa.

Avustuspyynnön esitti maailmanjärjestön hätäavun koordinoija Jan Egeland jäsenmaiden YK-suurlähettiläille eilen. Humanitäärisen avun tarve on noin 30 miljoonaa dollaria eli 25 miljoonaa euroa. Sillä on tarkoitus hankkia vettä, ruokaa, lääkkeitä ja muita tarvikkeita noin 300000 puutteellisissa olosuhteissa elävälle zimbabwelaiselle.

Avustusten keruun oli tarkoitus alkaa jo elokuussa, mutta tuolloin maan presidentti Robert Mugabe torjui ehdotuksen. Syynä tähän oli heinäkuussa julkaistu raportti, jonka mukaan Mugaben hallitus olisi vienyt kodin yhteensä yli puolelta miljoonalta ihmiseltä toimilla, jotka ovat tähdänneet maan hökkelikylien tuhoamiseen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat