YK: Uusia opettajia tarvitaan 18 miljoonaa

Suurin tarve opettajille on kehittyvissä maissa.

Maailmassa tarvitaan seuraavan yhdeksän vuoden aikana yli 18 miljoonaa uutta opettajaa. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco sanoi tiistaina, että muuten maailmanjärjestö ei pääse tavoitteeseensa tarjota perusopetusta kaikille maailman lapsille vuoteen 2015 mennessä.

Suurin tarve uusille opettajille on kehittyvissä maissa. Ne eivät pysty kuitenkaan paikkaamaan vajetta, koska niiltä puuttuu rahaa ja koulutettua työvoimaa, Unescon tilastokeskus sanoo raportissaan.

Saharan autiomaan eteläpuolella sijaitsevissa maissa uusia opettajia tarvitaan jopa 68 prosenttia nykyistä enemmän. Myös arabimaissa uusien opettajien tarve on kova.

Joissakin maissa, kuten Kiinassa opettajien tarve kuitenkin vähenee kouluikäisten sukupolvien pienentyessä.

Maailmanlaajuinen peruskouluopetus vuoteen 2015 mennessä on yksi YK:n vuonna 2000 asettamista vuosituhattavoitteista. Maailmanjärjestö pyrkii myös puolittamaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrän ja pysäyttämään Aidsin leviämisen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat