YK: Syöpäkuolemat tuplaantuvat vuoteen 2030 mennessä

Syöpä yleistyy etenkin kehitysmaissa, kun väestön keski-ikä kasvaa. Myös altistavat tekijät, kuten tupakointi ja alkoholinkäyttö ovat kehitysmaissa länsimaita yleisempiä.

Syöpäkuolemat kaksinkertaistuvat seuraavien 20 vuoden aikana. Vuoteen 2030 mennessä tauti tappaa vuosittain jo 17 miljoonaa ihmistä, arvioi YK:n syöpätutkimusjärjestön (IARC) johtaja Peter Doyle.

Tulevaisuudessa syöpä koettelee pahiten kehitysmaita, eurooppalaisessa syöpätutkimuskokouksessa Espanjassa puhunut Doyle varoittaa.

- Pitkään ajateltiin, että syöpä on vain rikkaiden maiden ongelma, koska köyhissä maissa ihmiset kuolivat ennen kuin sairastuivat syöpään. Nykyisin myös kehitysmaissa eletään yhä pidempään, ja syövälle altistavat elämäntavat, kuten tupakointi ja alkoholinkäyttö, ovat niissä länsimaita yleisempiä, Doyle huomauttaa.

Samalla kun kehitysmaiden tilanne kurjistuu, länsimaissa on saatu rohkaisevia tuloksia syövän vastaisessa taistelussa. Euroopassa syöpään kuolleiden määrä on saatu laskuun, vaikka samalla uusien tautitapausten määrä on nousussa.Doyle kiittää menestyksestä valistusta, säännöllisiä lääkärintarkastuksia ja hyvää hoitoa.

Köyhissä maissa tilanne on kuitenkin monin paikoin toivoton: Afrikassa ja Aasiassa ainakin 30 maata on ilman laitteistoa sädehoidon antamiseen. Tulevaisuudessa tauti tulee venyttämään kehittyvien maiden terveydenhoitojärjestelmät äärimmilleen, Doyle varoittaa.

YK:n syöpätutkimusjärjestön johtaja varoittaakin järjestöjä ja valtioita kiinnittämään enemmän huomiota sairauteen, joka tappaa jo nyt vuosittain enemmän ihmisiä kuin tuberkuloosi, malaria ja aids yhteensä. Syöpään kuolee maailmassa vuosittain noin seitsemän miljoonaa ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat