YK-operaatio päättyi Bosnia-Hertsegovinassa

YK:n lippu laskeutui ja EU:n tähtilippu nousi salkoon tänään Sarajevossa merkiksi vahdinvaihdosta Bosnia-Hertsegovinan poliisioperaation johdossa. Vaihdoksen myötä YK:n vaiheikas kymmenvuotinen operaatio Bosniassa päättyi samalla kun Euroopan unionin aloitti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkansa ensimmäisen siviilikriisinhallintaoperaation.

Muutoksen pehmittämiseksi EU:n poliisioperaation (EUPM) ensimmäisenä johtaja toimii tanskalainen Sven Fredriksen, joka jäi myös YK-operaation (IPTF) viimeiseksi johtajaksi. Hänen mukaansa EUPM haluaa kehittää bosnialaispoliiseista ammatintaitoisen joukon, joka auttaa ja palvelee kaikkia kansalaisia samoilla ehdoilla.

EU-operaation vahvuudeksi on suunniteltu 900, joista yli 500 on poliiseja unionin jäsenmaista. Vajaat sata poliisia tulee kumppanimaista, muun muassa Baltiasta ja Venäjältä.

Operaatio jatkuu näillä näkymin vuoden 2005 loppuun. EU:n on kerrottu haluavan tehostaa Bosniassa erityisesti lahjonnan ja järjestäytyneen rikollisuuden vastaista taistelua.

Rauhanturvaaminen Natolle

Poliisioperaation vaihdoksen myötä päättyy YK:n Bosnia-operaatio, joka alkoi sotilastarkkailijoiden lähettämisellä maahan juuri sodan alla helmikuussa 1992. Sodan aikana läsnäolo paisui Unprofor-rauhanturvaoperaatioksi, joka korvattiin Daytonin rauhansopimuksessa 1995 Naton johtamilla joukoilla (Ifor, myöhemmin Sfor). Rauhanturvaajien määrä on tälle hetkellä 12000.

Pysyvän tahran maineeseensa YK sai monien bosnialaisten silmissä, kun järjestö ja sen hollantilaiset rauhanturvaajat eivät vuonna 1995 kyenneet estämään suoja-alueekseen julistamansa Srebrenican muslimikaupungin tuhansien miesten ja poikien joukkosurmaa.

Sodan jälkeen YK on kuitenkin onnistunut kouluttamaan poliiseja ja leikkaamaan heidän määränsä alle puoleen alkuperäisestä noin 40 000:sta. YK loi Bosnialle myös rajavartiolaitoksen, joka on onnistunut supistamaan Länsi-Eurooppaan pyrkivien laittomien siirtolaisten määrän 35 000:sta vuonna 2000 alle 600:aan juuri päättyneenä vuonna.

YK:n Bosnia-operaation viimeiseksi johtajaksi jääneen amerikkalaisen Jacques Paul Kleinin mukaan suurin este Bosnia-Hertsegovinan väestöryhmien - muslimien, kroaattien ja serbien - välillä on se, että sotarikoksista syytettyjä henkilöitä, kuten serbijohtaja Radovan Karadzic, on edelleen vapaalla jalalla.


(MTV3-STT-DPA)

(Seitsemän uutiset 01.01.2003)

Lue myös:

    Uusimmat