YK:n työntekijöitä kuollut Itä-Timorin väkivaltaisuuksissa

Puolisotilaalliset joukot surmasivat tänään Malianassa kaksi YK:n palveluksessa ollutta itätimorilaista, kertoi portugalilainen uutistoimisto Lusa. Myös YK vahvisti tiedon. Indonesian hallintoa vastustavan vastarintaliikkeen tietojen mukaan kaksi miestä kuoli hyökkäyksessä kaupungin opiskelija-asuntolaan. Miehet olivat työskennelleet YK:lle maanantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä.

Indonesia ilmoitti aiemmin, että se saattaa hyväksyä YK:n rauhanturvaajien saapumisen väkivallan repimän Itä-Timoriin. Tähän asti Indonesia on vastustanut jyrkästi rauhanturvaajien sijoittamista levottomuuksien repimään Itä-Timoriin.

Itä-Timorin viimeaikainen väkivalta on nostattanut kansainvälisten vastalauseiden aallokon. Tänään puolisotilaalliset itsenäisyyttä vastustavat joukot ottivat yhteen itsenäisyyden kannattajien kanssa, ja kuusi ihmistä sai surmansa. Muun muassa Britannia tuomitsi Itä-Timorin väkivallan ja sanoi, että on Indonesian tehtävä palauttaa järjestys alueelle.

Australia ehdotti aseistetun YK:n henkilökunnan lähettämistä Itä-Timoriin, mikäli itsenäisyyttä kannattavat äänet voittavat maanantaisen kansanäänestyksen. Yhdysvallat ilmaisi syvän huolestumisensa tilanteesta ja sanoi, että väkivallan jatkuessa Indonesian on hyväksyttävä YK-joukkojen saapuminen Itä-Timoriin. Yhdysvaltain mukaan Indonesia kyllä pystyy lopettamaan tukemiensa puolisotilaallisten joukkojen väkivallan mikäli haluaa. Kanada puolestaan vaati erityisen kansainvälisen kokouksen pitämistä Itä-Timorin kriisin takia.

YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsee myös väkivallan "ankarasti" ja vaati Indonesiaa estämään väkivaltaisuuksien toistumisen. YK ei kuitenkaan ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin asian suhteen. Suomalaistarkkailijoiden mukaan rauhanturvajoukkojen lähettämistä Itä-Timoriin on harkittava kiireesti.

Kansanäänestystä tarkkailemassa olleet kansanedustajat Paula Kokkonen (kok.) ja Kimmo Kiljunen (sd.) sekä europarlamentaarikko Heidi Hautala sanovat, että Suomen olisi EU:n puheenjohtajamaana huolehdittava pikaisesti siitä, että kansainvälistä läsnäoloa vahvistetaan merkittävästi.

Indonesia varoitti joukkopaosta

Puolisotilaalliset joukot ovat partioineet tänään Itä-Timorin pääkaupungin Dilin kaduilla moottoripyörillään ja miehittivät tiesulkuja tarkastaen teillä liikkuvia harvoja ajoneuvoja. Indonesian asevoimien komentaja kenraali Wiranto lupasi kuitenkin, että armeija puuttuu Indonesiaa kannattavien puolisotilaallisten joukkojen väkivaltaisuuksiin Itä-Timorissa. -Hän antoi minulle takeet, että hän puuttuu asiaan, jos väkivaltaisuuksia ilmenee, kertoi YK:n erityisedustaja Jamsheed Marker tavattuaan Wiranton Jakartassa.

Pelot joukkopaosta ovat kasvaneet. Indonesian hallitus sanoo uskovansa, että lähes neljännes alueen asukkaista pakenee Itä-Timorista, mikäli itsenäisyyden kannattajat voittavat maanantaina pidetyn kansanäänestyksen. Oikeusministeri Muladin mukaan maanpakoon saattaa lähteä jopa 200 000 ihmistä.

Tunnelma Itä-Timorissa kiristynyt

Suomalaisen vaalitarkkailijan Kalle Sysikasken mukaan tunnelma oli tänään Itä-Timorissa kiristynyt. -Tapasin eilen Itä-Timorin kansallisen vastarinnan neuvoston CNRT:n johtajan ja hänen mukaansa puolisotilaallisten joukkojen tarkoituksena on surmata CNRT:n merkittävät johtajat. Puolisotilaalliset joukot eivät kuitenkaan ole vahvistaneet väittämää, sanoo Sysikaski. Joukkojen on myös tarkoitus saada ulkomaalaiset tarkkailijat maaseudulta pääkaupunkiseudulle, jotta väkivalta ei herättäisi kansainvälistä huomiota.

Toisen suomalaisen vaalitarkkailijan Tom Lindahlin mukaan kansainvälisen tarkkailijajärjestö Ifetin 13 tarkkailupisteestä jo yhdeksän on tyhjennetty puolisotilaallisten joukkojen häirinnän takia. Lindahlin mukaan autonomian kannattajien yhteenliittymä sanoutui torstaina irti kansanäänestyksen vaalituloksesta. -Heidän mukaansa ääntenlasku toteutettiin väärin ja YK:n Itä-Timorin operaation Unametin edustajat ovat puolueellisia, minkä takia vaalitulos ei ole hyväksyttävissä, sanoo Lindahl.

Itä-Timorissa äänestettiin maanantaina siitä, säilyykö alue edelleen autonomisena osana Indonesiaa vai itsenäistyykö se.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat