YK:n turvaneuvosto tuomitsi Pohjois-Korean ydinkokeen

Pohjois-Korean ydinkoe on tuomittu laajasti maailmalla. Vastatoimepiteistä ei kuitenkaan ole päästy yksimielisyyteen.

YK:n turvallisuusneuvosto on tuominnut yksimielisesti Pohjois-Korean ydinkokeen. Neuvosto varoitti ryhtyvänsä "lujiin ja pikaisiin" toimiin lisäkokeiden estämiseksi.

Yhdysvaltojen YK-suurlähettiläs John Bolton on jo ehättänyt ehdottamaan, että vastatoimena Pohjois-Koreaan menevät ja sieltä tulevat tavarankuljetukset alistetaan kansainväliseen tutkimukseen. Turvallisuusneuvosto on asettanut asiantuntijaryhmän laatimaan uutta päätöslauselmaluonnosta ydinkokeen takia.

Ydinkoe tuomittiin laajasti maailmalla vakavana takaiskuna maailmanrauhalle. Pohjois-Korean YK-suurlähettiläs Pak Gil Yon puolestaan julisti, että turvallisuusneuvoston pitäisi onnitella Pohjois-Korean tiedemiehiä ja tutkijoita eikä suinkaan tuomita maata.

Kiina yhtyi tuomitseviin lausuntoihin, vaikka se on ollut Pohjois-Korean ainoa tukija. Monet asiantuntijat arvioivat, että Kiina on ainoa maa joka pystyy painostamaan eristäytynyttä Pohjois-Koreaa. Kiinan jatkotoimista ei kuitenkaan ole varmuutta.

- Kiina ei halua, että miljoonat nälkäiset pohjoiskorealaiset maanviljelijät alkavat vyöryä rajan yli. Kiina ei halua myöskään vaarantaa alueen turvallisuutta. Toisaalta ydinkoe saattoi olla viimeinen pisara Pekingille, arvioi yhdysvaltalainen asiantuntija Shannon Kile Sipristä, ruotsalaisesta rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksesta.

Toinen amerikkalaisasiantuntija katsoi, että suurvalloilla on vain vähän vaihtoehtoja Pohjois-Korean suhteen.

- Yhdysvalloilla on selkeästi kaksi vaihtoehtoa valittavana: joko hyväksyä Pohjois-Korea ydinasevaltiona tai syrjäyttää maan nykyjohto, sanoi Ralph Cossa Washingtonissa toimivasta Strategisten ja kansainvälisten asiain tutkimuslaitoksesta.

Cossan mukaan Kiinalla ja muilla naapurimailla olisi tärkeä rooli nykyhallinnon syrjäyttämisessä. Hän lisäsi, ettei vallanvaihto välttämättä vaadi sotilaallisia toimia.

Yksimielinen tuomio

Pohjois-Korean ilmoitus ydinkokeesta sai yksimielisen tuomion maailman johtajilta. EU:n puheenjohtajamaan Suomen mukaan koe vaarantaa alueen vakauden ja uhkaa kansainvälistä rauhaa sekä turvallisuutta.

Pääministeri Matti Vanhanen painotti, että ydinkokeen synnyttämä tilanne on pystyttävä ratkaisemaan kansainvälisellä yhteistyöllä.

- Pohjois-Koreaan sovelletaan jo monia rajoitteita ja siksi kansainvälisen yhteisön keinot ovat vähäisemmät. Tärkeintä on lisätä poliittista painostusta, hän sanoi.

Venäjän presidentti Vladimir Putin arvioi, että Pohjois-Korea aiheuttaa vahinkoa joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi tehdylle työlle.

Etelä-Koreassa vieraileva Japanin pääministeri Shinzo Abe piti Pohjois-Korean tekoa anteeksiantamattomana. Japani vaati YK:lta voimakkaita toimia maata vastaan. Tuomitsijoihin yhtyivät myös Intia ja Pakistan, kaksi viimeksi ydinkokeita tehnyttä maata.

Pohjois-Korea ilmoitti varhain aamulla tehneensä maanalaisen ydinkokeen. Eri maiden seismologian laitokset havaitsivat maan vavahtelua Korean niemimaalla puoli viideltä Suomen aikaa.

Räjäytys oli kuitenkaan varsin pieni, eivätkä asiantuntijat olleet heti varmoja edes siitä, oliko kyseessä ydinräjäytys vaiko tavanomaisin räjähdysainein aikaansaatu räjähdys. Täysi varmuus asiasta saadaan lähipäivien selvityksissä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat