YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi Hariri-tuomioistuimen

Libanonin entinen päämininisteri Rafik Hariri kuoli pommi-iskussa vuonna 2005. Hänen murhastaan on syytetty Syyriaa.

YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt päätöslauselman Libanonin entisen pääministerin Rafik Haririn murhaa käsittelevän tuomioistuimen perustamisesta.

Turvallisuusneuvoston jäsenmaista kymmenen puolsi päätöslauselmaa. Venäjä, Kiina, Qatar, Indonesia ja Etelä-Afrikka pidättäytyivät äänestämästä. Niiden mukaan tribunaalin perustaminen rikkoo kansainvälistä oikeutta.

Hariri ja 22 muuta ihmistä saivat surmansa Beirutin keskustassa vuonna 2005 tehdyssä autopommi-iskussa. Alustavassa YK:n tutkimuksessa Syyrian turvallisuuspalvelu on liitetty murhaan.

Syyriä kiistää osallisuutensa

Syyria on kiistänyt osallisuutensa, mutta on samalla sanonut, ettei aio tehdä yhteistyötä tuomioistuimen kanssa. Syyria on jo ehtinyt arvostella turvallisuusneuvoston päätöksen loukkaavan Libanonin valtiollista suvereniteettia sekä horjuttavan maan oloja entisestään.

Syyriaa vastustavaa enemmistöä Libanonin parlamentissa johtava Haririn poika on puolestaan kehunut YK:n päätöstä.

Turvallisuusneuvoston päätöksen pelätään kiristävän entisestään tunnelmia Libanonissa, jossa tribunaalin perustamisesta on tullut maata jakava kiistakapula. Maan länsimielinen pääministeri Fuad Siniora on taistellut oikeuden perustamisen puolesta, kun taas Syyrian tukema oppositio on vastustanut sitä kiivaasti.

Päätöslauselman mukaan tuomioistuin perustetaan 10. kesäkuuta. Tribunaalin uskotaan kuitenkin olevan toiminnassa vasta useita kuukausia myöhemmin. Muun muassa turvallisuussyistä tuomioistuin tullaan sijoittamaan Libanonin ulkopuolelle, mahdollisesti Kyprokselle, Italiaan tai Alankomaihin.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat