YK:n sotilastarkkailijoita panttivangiksi Tadzhikistanissa

Tuntematon aseistautunut joukko on ottanut 15 ihmistä panttivangiksi Tadzhikistanissa, kertoivat diplomaattilähteet Dushanbessa. Panttivankien joukossa on kahdeksan ulkomaista YK:n sotilastarkkailijaa. Sieppaajat uhkasivat surmata panttivangit sunnuntaina, ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta. Lisäksi he uhkaavat räjäyttää 30 pommia, jotka on sijoitettu eri puolelle Dushanbea.

Sieppaajat vaativat, että Tadzhikistanin islamilainen oppositio vapauttaa sisseistä hallituksen puolelle loikanneen komentajan veljen. Sieppaajat vaativat myös, että rauhanturvaajina toimineet venäläissotilaat järjestävät turvakäytävän tuon hallituksen puolelle loikanneen komentajan kannattajille, jotta nämä voisivat tulla Afganistanin rajalta ja liittyä sieppaajiin.

Sieppaajat kaappasivat YK:n henkilökunnan autosaattueen ja mukana olleita islamilaisen opposition edustajia noin 60 kilometrin päässä Dushanbesta. Saattueessa oli kahdeksan ulkomaista ja kolme tadzhikistanilaista YK:n sotilastarkkailijaa sekä neljä opposition edustajaa.

Tadzhikistanin venäläismielinen hallitus ja maan islamilainen oppositio neuvottelevat parhaillaan Moskovassa neljä vuotta kestäneen sisällissodan päättämisestä.

Dushanbessa arveltiin vaatimusten perusteella, että sieppaajat ovat loikanneen komentajan kannattajia. Siepattujen ulkomaisten YK:n sotilastarkkailijoiden kansallisuutta ei heti saatu tietää. Suomalaisia sotilastarkkailijoita ei Tadzhikistanissa ole.
(STT-Reuter-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat