YK:n pääsihteeri julkistaa Irak-raportin tällä viikolla

YK:n pääsihteeri Kofi Annan aikoo esittää tällä viikolla Irak-raportin, joka koskee vallan siirtämistä amerikkalaisilta miehitysviranomaisilta irakilaisille. Pääsihteeri sanoi tiistaina, että hän toivoo voivansa julkistaa raportin perjantaihin mennessä.

YK-viranomaiset ovat aiemmissa yhteyksissä arvioineet, ettei vaaleja voida järjestää Irakissa ennen vallansiirtoa. Tämän on määrä tapahtua kesäkuun 30. päivään mennessä. Yhdysvallat on esittänyt, että eri ryhmittymät valitsevat omissa kokouksissaan edustajat Irakin tulevan hallinnon johtoon, mutta YK on vastustanut amerikkalaisten suunnitelmaa.

Sen sijaan YK on amerikkalaisten kanssa samaa mieltä siitä, että vaaleja ei voida pitää ennen kesäkuista vallansiirtoa, niin kuin shiiamuslimit, Irakin suurin ryhmittymä, ovat vaatineet. YK toivoo vaalien pitämistä tämän vuoden loppupuolella tai ensi vuoden alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat