YK:n Iranille asettama aikaraja umpeutui

YK:n Iranille asetettama aikaraja umpeutui illalla Suomen aikaa. Iranin johto pitää yhä kiinni siitä, että maan ydinohjelma on pelkästään rauhanomainen.

YK:n turvallisuusneuvoston määräaika, jonka kuluessa Iranin piti ilmoittaa keskeyttävänsä uraanin rikastamisen, umpeutui tänään. Kiistaan liittyviä tutunkuuloisia lausuntoja kuultiin päivän aikana tukuittain, mutta konkreettisia toimia ei nähty.

Niinpä kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ilmoitti illansuussa turvallisuusneuvostolle, ettei Iran myöntynyt vaatimuksiin vaan jatkaa rikastamista. Mahdollista on, että neuvosto määrää Iranille pakotteita, joilla se on maata uhannut.

Yhdysvaltain, Britannian, Ranskan ja Saksan on kerrottu suunnittelevan kolmiportaista pakotejärjestelmää, jolla Iranin vastarinta murrettaisiin. Tosin YK:n pääsihteeri Kofi Annan epäili, ettei neuvosto ryhdy toimiin heti perjantaina -pakotteista sopiminen ei ole helppoa ja toisaalta IAEA ei diplomaattilähteiden mukaan löytänyt selviä todisteita siitä, että Iranin ydinohjelmalla olisi sotilaallisia päämääriä.

Neuvottelurintamallakin saattaa tapahtua: Annanin mukaan tapaamista Iranin ja turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden sekä Saksan välillä yritetään järjestää. Lisäksi EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana ja Iranin pääneuvottelija Ali Larijani sopivat tapaavansa pikapuoliin.

Vanhaa kauraa

Tämänpäiväisestä lausunnoista ei määräajan umpeutumista olisi kovin helposti voinut havaita, sillä iranilaisten puheet olivat kuin vanhan kertausta: he painottivat maansa oikeutta rauhanomaiseen ydinohjelmaan ja korostivat olevansa valmiit neuvotteluihin. Uutta oli lähinnä se, että neuvotteluhalukkuutta julisti myös Iranin arvovaltaisen kansallisen turvallisuusneuvoston jäsen.

- Meidän pitäisi keskittyä määräaikojen ja päivämäärien sijasta sisältökysymyksiin ja nähdä yhteistyön mahdollisuudet, jotka saadaan esiin vain tuottavissa neuvotteluissa, muotoili neuvoston edustaja Muhammad Nahavandian.

Presidentti Mahmud Ahmadinejad ryyditti keskustelua tutun uhmakkain sanankääntein ja sanoi ettei maa aio taipua tuumaakaan.

-Iranin valtio ei koskaan luovu oikeudestaan rauhanomaiseen ydinteknologiaan. Iran ei ole koskaan ollut eikä ole hyökkääjä ja toisten oikeuksien loukkaaja, hän sanoi.

Pakotetie voi olla hankala

Turvallisuusneuvoston heinäkuisen päätöslauselman mukaan se voi ryhtyä toimiin Irania vastaan, ellei maa keskeytä rikastamista. Asiantuntijoiden mukaan pakotteista sopiminen voi osoittautua vaikeaksi, sillä Venäjä ja Kiina vastustavat niitä.

Jos sopu edes syntyy, pakotteista tullee aluksi symbolisia - varojen jäädyttämistä, viisumien epäämistä ja vientikieltoja. Taloudelliset pakotteet seuraisivat myöhemmin, jos silloinkaan.

Monet EU-maat käyvät tuottavaa kauppaa Iranin kanssa ja sen öljylle on kysyntää. Niinpä esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Yhdysvaltain ulkoministeriön edustajat muistuttivat, että ovi neuvotteluille on yhä avoinna.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat