YK:n erityislähettilään toivo Syyrian rauhasta hiipuu

YK:n ja Arabiliiton erityislähettiläs Kofi Annan pelkää Syyrian ajautuvan sisällissotaan lähiaikoina.

Annan arvioi, että hänen esittämänsä Syyrian rauhansuunnitelma on ehkä viimeinen mahdollisuus välttää täysi sisällissota maassa.

Erityislähettilään mukaan hallituksen joukkojen väkivalta on tällä hetkellä varovaisempaa ainoastaan YK-tarkkailijoiden läsnäolon vuoksi.

Syyriassa äänestettiin toissa päivänä parlamenttivaaleissa, jonka aikana koettiin mielenosoituksia ja väkivaltaisuuksia. Viranomaiset ylistivät vaaleja virstanpylväänä maan poliittiselle uudistumiselle, mutta merkittävimmät oppositioryhmät boikotoivat vaaleja. Opposition mukaan kyse ei ole aidoista vaaleista, vaan hallinnon järjestämästä huijauksesta.

Syyriaan oli määrä saada tulitauko jo 12. huhtikuuta, mutta se ei ole pitänyt.

YK:n mukaan yli 9000 ihmistä on saanut surmansa vuoden sisällä Syyrian hallinnon ja kapinallisten yhteenotoissa.

Annan palaa takaisin Syyriaan

Erikoislähettiläs Kofi Annan suunnittelee palaavansa takaisin Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen lähiviikkoina.

Annan vieraili maassa maaliskuun alkupuolella ja uuden rauhantunnustelumatkan toteutuminen riippuu Syyrian tilanteen kehittymisestä.

- Sanoisin, että vierailun ajankohtaan menee viikkoja, mutta kaikki riippuu siitä, mitä kuulemme Damaskoksesta, Annanin edustaja sanoo.

(MTV3-Reuters-AFP-STT)

Katso Nina Rahkolan juttu:

Lue myös:

    Uusimmat