YK:n asetarkastajat ahkeroivat joulunakin

YK:n asetarkastukset ovat jatkuneet hellittämättä Irakissa myös jouluna.

Joulupäivänä vuorossa oli ainakin viisi kohdetta Irakin keski- ja eteläosassa. -He ovat Bagdadissa työtä tekemässä, totesi Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n edustaja Mark Gwozdecky. Hänen mukaansa tarkastajien työ jatkuu normaalisti läpi joulun.

Tarkastajien kohteina olivat tänään ainakin armeijalle kuuluva Ibn al-Haithamin laitos Keski-Irakissa sekä Tajin tehdas. Osa aseasiantuntijoista oli liikkeellä Basran kaupungin ympäristössä.

Irakin johtaja Saddam Hussein varoitti joulupuheessaan irakilaisia siitä, että sodan uhka on kasvamassa. Saddam kutsui Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia "pahan voimiksi" ja sanoi, että ne todellisuudessa havittelevat Irakin öljyvaroja.

-Asetarkastusten tulos tulee olemaan shokki Yhdysvalloille, koska mitään ei löydy, Saddam huomautti aattona televisiossa pitämässään puheessa.

Irakin 23 miljoonasta asukkaasta noin 1,5 miljoonaa on kristittyjä. Monet kristityt kertoivat viettävänsä joulua mutta pelkäävänsä mahdollista sotaa. -Tämä ei tunnu joululta. Ainoa mitä kykenemme ajattelemaan on sodan uhka, sanoi Marwan-niminen mies Bagdadissa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat