Mainos

YK:lta ei vielä pakotteita Iranille

Turvallisuusneuvosto odottaa EU:n ja Iranin neuvottelujen tuloksia ennen kuin se päättää mahdollisista pakotteista.

YK ei vielä määrää Iranille pakotteita, vaikka aikaraja uraanin rikastamisen lopettamiselle umpeutui kuun vaihtuessa. Turvallisuusneuvosto odottaa ensin EU:n ja Iranin neuvottelujen tuloksia, kertovat diplomaattilähteet.

Iranin ydinkiistan pääneuvottelijan Ali Larijanin on määrä tavata EU:n ulkopoliittinen neuvonantaja Javier Solana ensi tiistaina Berliinissä. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ja Saksa keskustelevat jatkotoimista keskiviikkona.

Länsimaat epäilevät Irania ydinaseen kehittämisestä. Iran itse vakuuttaa, että ydinohjelma tähtää ainoastaan energiantuotantoon.

Venäjä: Pakotteet johtavat umpikujaan

Venäjä ei usko pakotteisiin kansainvälisten kiistojen ratkaisemisessa. Ulkoministeri Sergei Lavrov muistuttaa, että uhkavaatimukset johtavat umpikujaan. Puheen katsottiin viittaavan juuri tähän Iranin ydinkiistaan, vaikka Lavrov ei maininnut maata nimeltä.

- On maita, joiden politiikka herättää epäilyjä ja tyytymättömyyttä, mutta elämme kaikki samassa maailmassa. Meidän täytyy vetää ne vuoropuheluun eristämisen ja pakotteiden sijaan, Lavrov sanoi Moskovassa pitämässään puheessa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.