YK kumosi antamansa matkustussuosituksen

YK on kumonnut suosituksensa välttää matkoja sikainfluenssamaihin. YK antoi henkilökunnalleen matkustussuosituksen sen jälkeen, kun Maailman terveysjärjestö WHO nosti taudin takia hälytystasoa.

WHO nosti toissa päivänä hälytystason kuusiportaisella asteikolla tasolle viisi. Järjestö ei kuitenkaan ole suosittanut matkustamisen rajoittamista.

WHO torjuu kritiikin hidastelusta

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan nykyisillä influenssarokotuksilla on vain vähän vaikutusta sikainfluenssa- eli H1N1-virukseen.

WHO:n asiantuntijat uskovat, että sikainfluenssaan tehoavan rokotteen kehittäminen on mahdollista. Veisi kuitenkin vähintään neljä kuukautta, että ensimmäiset annokset saataisiin käyttöön.

WHO torjuu arvostelun, jonka mukaan se olisi ryhtynyt liian hitaasti toimiin sikainfluenssan suhteen.

Mediassa on esiintynyt tietoja, joiden mukaan Meksiko olisi ilmoittanut maan epätavallisista keuhkokuumetapauksista jo huhtikuun puolivälissä.

WHO käynnisti kuitenkin toimet vasta kuun lopulla. WHO:n mukaan järjestö toimi muutamassa tunnissa saatuaan tiedon asiasta Yhdysvaltain viranomaisilta.

USA ojentaa auttavan käden Meksikoon

Yhdysvallat aikoo ostaa useita miljoonia lisäannoksia influenssalääkettä. Yhdysvaltain terveysviranomaisten mukaan maa ostaa noin 251 miljoonalla dollarilla 13 miljoonaa lääkeannosta. Annoksista 400 000 aiotaan lähettää Meksikoon.

Sikainfluenssana tunnettu tauti on surmannut Meksikossa arviolta 176 ihmistä. Varmistettuja tapauksia on 49.

Maailman terveysjärjestön WHO:n asiantuntijat ovat pyrkineet rauhoittelemaan maailmanlaajuisesta epidemiasta huolestuneita ihmisiä.

WHO:n mukaan tilanne ei ole vielä niin paha, että hälytystasoa pitäisi nostaa viitosesta korkeimpaan kuutosluokkaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat