Mainos

YK-komissio: Kuolemantuomiosta luovuttava

YK:n ihmisoikeuskomissio kehotti tänään jäsenvaltioita pidättymään kuolemantuomioiden täytäntöönpanosta ja työskentelemään kuolemantuomioiden lakkauttamiseksi tyystin.

Ihmisoikeuskomissio hyväksyi asiaa koskevan päätöslauselman äänin 26-13 kahdentoista maan pidättyessä äänestyksestä. Yhdysvallat äänesti päätöslauselmaa vastaan yhdessä Kiinan ja Iranin kanssa. Myös Japani, Bangladesh, Bhutan, Botswana, Indonesia, Kongon demokraattinen tasavalta (entinen Zaire), Malesia, Pakistan, Ruanda, Etelä-Korea ja Sudan äänestivät Italian esittämää päätöslauselmaa vastaan.

Noin 60 maata on luopunut kuolemantuomioista, mutta vielä viime vuoden lopussa rangaistus oli käytössä noin 90 maassa.

Turvaa myös ihmisoikeuksien puolustajille

Ihmisoikeuskomissio hyväksyi perjantain istunnossaan myös julistuksen, jossa valtioita vaadittiin suojelemaan ihmisoikeuksien puolustajia. Suojelua tarvitsevat kaikki, jotka rauhanomaisin keinoin tuovat esille ihmisoikeuksien loukkauksia.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Mary Robinson oli äänestyksen jälkeen erityisen tyytyväinen siitä, että päätöslauselma hyväksyttiin yksimielisesti.
(STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.