YK keskustelee terrorismista

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on aloittanut terrorismin vastaisten toimien pohtimisen New Yorkissa. Viikon kestävän istunnon aikana ainakin 145 maan odotetaan pitävän puheenvuoron.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi pikavauhtia viime viikolla yksimielisen päätöslauselman, jonka mukaan jäsenmaiden on taisteltava terrorismia vastaan kieltämällä suoja ja rahoitus terroristeilta. YK:n pääsihteeri Kofi Annan vaati avajaispuheessaan tiukempia kansainvälisiä toimia ydinaseiden sekä biologisten ja kemiallisten aseiden rajoittamiseksi.

-Me voimme tehdä paljon estääksemme uudet joukkotuhoaseilla tehtävät terrori-iskut iskut, uskoi Annan. Hän muistutti myös siitä, että syyskuun 11. päivän iskut olisivat olleet vieläkin pahempia, jos niissä olisi käytetty joukkotuhoaseita.

-Tehtävänä on nyt rakentaa tälle inhimillisen yhteisyyden aallolle ja varmistaa, että emme hukkaa tilaisuutta kehittää laaja, sisällökäs ja ennen kaikkea kestävä strategia taistelussa terrorismia vastaan ja pyyhkiä se pois maailmastamme, sanoi Annan.

Kokouksen alussa puhui myös New Yorkin pormestari Rudolph Giuliani. Kyseessä on ensimmäinen kerta 50 vuoteen, kun pormestari puhuu yleiskokoukselle.

-Todisteet terrorismin halveksunnasta elämää ja rauhaa kohtaan makaavat World Trade Centerin raunioiden alla, alle kahden mailin (noin kolmen kilometrin) päässä tästä paikasta, Giuliani sanoi. Hänen mukaansa terrorismin suhteen ei voi jäädä puolueettomaksi vaan on valittava joko sivilisaatio tai terrorismi.

Yhdysvaltain vastanimitetyn YK-lähettilään John Negroponten on määrä pitää ensimmäinen YK-puheensa kokouksen aikana.

YK on hyväksynyt 12 erilaista terrorismin vastaista lauselmaa sitten vuoden 1963. Kuitenkin vain viisi niistä on ratifioitu yli sadassa maassa. Yleiskokous koettaakin nyt nivoa jo olemassaolevat sopimukset tehokkaaksi terrorismin vastaiseksi toimintasuunnitelmaksi.

Lue myös:

    Uusimmat