YK kehotti tamilikapinallisia päästämään siviilit turvaan

YK:n mukaan itäisen Batticaloan alueella Vaharaissa on taistelujen keskelle jäänyt arviolta 35 000 ihmistä.

YK on vedonnut Sri Lankan tamilikapinallisiin, jotta nämä päästäisivät siviilit pois taistelun jaloista maan itäosasta. YK:n mukaan itäisen Batticaloan alueella Vaharaissa on taistelujen keskellä loukussa 35 000 ihmistä.

YK kehotti myös kapinallisia ja armeijaa lopettamaan vihollisuudet.

Vaharaista saapuneiden pakolaisten mukaan kapinalliset pakottivat siviilejä jäämään aloilleen väkisin. Osa pääsi veneellä karkuun, kun taistelut kiihtyivät. Pakolaiset eivät halunneet kertoa nimiään vaikeuksien pelossa.

Armeijan mukaan Trincomaleen ja Batticaloan tamilialueilta on marraskuussa virrannut hallituksen hallussa olevalle alueelle 10 000 pakolaista. Väliaikaissuojiin saapui eilen vajaat 1300 ihmistä ja torstaina 2000. Kuusi ihmistä hukkui pakomatkalla.

- Heitä tulee viidakon poikki, joitakin veneillä huonoissa oloissa. Olemme viestittäneet, että he voisivat käyttää teitä, mutta tamilitiikerit pysäyttävät heidät, armeijan tiedottaja sanoi.

Kapinallisjärjestö LTTE ei ole kommentoinut tietoja siviilien pakottamisesta jäämään paikoilleen. Armeijaa se on syyttänyt tieyhteyksien katkaisemisesta.

(MTV3-STT-Reuters-AP)

Lue myös:

    Uusimmat