YK kampanjoi aidslääkityksen puolesta

Aidskampanjan päämääränä on, että puolet äärimmäisen lääkeavun tarpeessa olevista saisi apua.

YK aloittaa tänään kampanjan, jolla yritetään taata kahdessa vuodessa lääkitys kolmelle miljoonalle aidsia sairastavalle ihmiselle kehitysmaissa. Maailman aidspäivänä käynnistetyn hankkeen takana ovat maailman terveysjärjestö WHO ja YK:n aidsohjelma Unaids.

Aidskampanjan päämääränä on, että puolet äärimmäisen lääkeavun tarpeessa olevista saisi apua. Ohjelman kustannuksiksi arvioidaan noin 4,6 miljardia euroa.

WHO:n pääjohtaja Jong-wook Lee muistuttaa, että miljoonien aidsia sairastavien henki on vaakalaudalla. Lee kuvaili aidsin vastaista kamppailua "vaikeimmaksi terveyshaasteeksi, jonka maailma on kohdannut."

Unaidsin mukaan vähintään 40 miljoonaa ihmistä maailmalla on saanut hiv-tartunnan tai sairastaa aidsia. Tänä vuonna aidsiin on kuollut kolme miljoonaa ihmistä ja uusia tapauksia on todettu viisi miljoonaa.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat