Mainos

YK: Israelin rypälepommien käyttö pöyristyttävää

Rypälepommit ovat tappaneet tähän mennessä jo 15 ihmistä ja haavoittaneet 83:a sen jälkeen kun sota runsas kuukausi sitten päättyi.

Israel pudotti Libanoniin ainakin 350 000 rypälepommia vielä aivan sodan loppuvaiheissa, sanoi YK:n edustaja tänään.

- Pöyristyttävä tosiasia on, että lähes kaikki nämä ammukset pudotettiin sodan kolmen tai neljän viimeisen päivän aikana. Pöyristyttävää se on juuri siksi, että tuolloin konflikti oli suurelta osin jo ratkaistu YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmalla 1701, sanoi YK:n Libanoniin suuntautuvan humanitaarisen avun koordinoija David Shearer.

Shearerin mukaan Israel ei ole selvittänyt, miksi se käytti niin paljon rypäleammuksia Libanonin eteläosassa, vaikka sota oli jo lähes loppu. Maa ei ole myöskään vastannut YK:n pyyntöön saada kartta alueista, joille rypäleammuksia kylvettiin.

YK:n mukaan räjähtämättömien ammuksien raivaaminen Libanonin eteläosasta voi viedä pitkälti yli kaksi vuotta. Brittiläinen LandMine Action -ryhmä on arvioinut, että työ voi viedä vuosikymmenen.

Rypälepommilla tarkoitetaan pommia, jossa aseen rungosta kylvetään suuri määrä tytärammuksia laajalle alueelle.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.