YK hyväksyi uuden budjettinsa

Maailmanjärjestön talousarvio seuraavalla kaksivuotiskaudella on 2,9 miljardia euroa. Yhdysvallat äänesti ainoana maana ehdotusta vastaan.

YK:n yleiskokous on hyväksynyt seuraavien kahden vuoden talousarvionsa. Ainoastaan Yhdysvallat äänesti ehdotusta vastaan. YK:n budjetti nousee seuraavalla kaksivuotiskaudella puoli prosenttia 2,9 miljardiin euroon.

Yhdysvallat äänesti ehdotusta vastaan, koska se ei hyväksy 6,7 miljoonan dollarin menoja, jotka on tarkoitus käyttää rasismia ja rasistista syrjintää käsittelevän konferenssin järjestämiseen. Edellinen vastaava konferenssi järjestettiin vuonna 2001, ja Yhdysvallat piti sitä Israelin vastaisena.

Viime päivinä Yhdysvallat on myös valittanut, että 25 prosentin korotus hallinnollisten kulujen budjettiin on liian suuri.

Yhdysvallat on YK:n suurin rahoittaja. Sen osuus järjestön tavallisesta budjetista on yli viidennes.

Pääsihteeri tyytyväinen

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon

Pääsihteeri Ban Ki Moon on tyytyväinen, että budjetti saatiin pitkien neuvottelujen jälkeen hyväksyttyä. Hän on kuitenkin pahoillaan, ettei sitä aiempien vuosien tapaan hyväksytty yksimielisesti.

Kuluneiden 20 vuoden aikana budjetista ei ole tarvinnut äänestää, koska se on hyväksytty yksimielisesti.

Nyt hyväksytyn hallinnollisten kulujen budjetin ulkopuolelle jäävät rauhanturvatehtävistä tulevat menot.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat