YK huolissaan – Isis hyökkäsi syyrialaiseen pakolaisleiriin

YK on ilmaissut vakavan huolensa Syyrian Damaskoksessa olevan Jarmukin pakolaisleirin asukkaiden tilanteesta.  

Taistelun jalkoihin jääneen leirin tilanne pahentui entisestään tällä viikolla, kun äärijärjestö Isis hyökkäsi sinne. Tällä haavaa Isisin hallussa on suuri osa leiristä.  

YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA vetosikin kaikkiin aseellisiin osapuoliin, että ne lopettaisivat vihollisuudet ja vetäytyisivät asuttujen alueiden ulkopuolelle. UNRWA muistutti kaikkia myös kansainvälisen oikeuden velvoitteista suojella siviilejä.  

Järjestö vaatii turvatakuita, jotta se voisi toimittaa leirin asukkaille humanitaarista apua.  

Leirissä on asunut noin 18000 palestiinalaista ja syyrialaista. Heidän joukossaan on UNRWA:n mukaan 3500 lasta.   

Palestiinalaisviranomaisten mukaan leiristä olisi onnistuttu evakuoimaan noin 2000 ihmistä Syyrian armeijan valvonnassa olevalle alueelle.

– Nelisenkymmentä perhettä, yhteensä noin 2000 ihmistä, pystyi perjantain ja lauantain aikana poistumaan kahta turvallista reittiä armeijan valvonnassa olevalle Zahiran alueelle, sanoi Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n edustaja Anwar Abdul.  

Hänen mukaansa evakuointeja jatketaan myös vielä tänään.

Jo kaksi vuotta loukussa

Isis aloitti hyökkäyksen pakolaisleiriä vastaan keskiviikkona. Siitä lähtien palestiinalaisten joukot ovat olleet suurelta osin Isisin saartamia.  

Syyrian hallituksen joukot puolestaan ovat tulittaneet leiriä kranaatein ja tynnyripommein, kertoo Britanniassa toimiva Syrian Observatory for Human Rights -järjestö.  

Palestiinalaisvirkailijat ovat pyytäneet humanitaarista apua leirin asukkaille sekä heidän suojeluaan.  

– Palestiinalaiset maksavat hintaa sodasta ja väkivallasta, joihin he eivät ole syypäitä, sanoi palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas Länsirannan Ramallahissa tänään.  

Ramallahissa järjestettiin myös mielenosoitus, jossa osoitettiin solidaarisuutta Jarmukin leirin palestiinalaispakolaisille.

UNRWA muistuttaa, että leirin asukkaat ovat Syyrian tilanteen takia olleet yli kaksi vuotta loukussa. Kiihtyvien taistelujen takia tilanne on kuitenkin nyt huonontunut entisestään.  

Ennen Syyrian kriisin alkua vuonna 2011 Jarmukissa asui 160 000 palestiinalaista ja syyrialaista. Nyt määrä on pudonnut noin 18 000:een.  
  

Lue myös:

    Uusimmat