YK: Globalisaatio ei tasoita rikkaiden ja köyhien maiden eroja

Talouden globalisaatio ei auttanut kehitysmaita pääsemään vauraiden maiden joukkoon.

Globalisaatio ei ole onnistunut kuromaan umpeen rikkaiden ja köyhien maiden välistä kuilua, todetaan tuoreessa YK:n laatimassa raportissa. Maailmanjärjestö vaatiikin, että kehitysmaille annettaisiin paremmat mahdollisuudet vahvistaa kansallista talouttaan.

Maailmantaloutta ja sosiaalisia oloja luotaavassa vuosiraportissa todetaan, että epätasa-arvo on viime vuosikymmeninä kasvanut jyrkästi, jos vahvassa kasvussa olevat Kiina ja Intia jätetään pois vertailusta. Vain harvat kehitysmaat ovat päässeet vauraiden maiden joukkoon, vaikka 1980- ja 1990-luvuilla uskottiinkin vankasti, että talouden globalisaatio johtaisi myös varallisuuden tasoittumiseen.

Raportti julkaistiin perjantaina Genevessä, missä Maailman kauppajärjestön WTO:n neuvottelut kaupan vapauttamisesta ovat edenneet takkuillen. Suurimpana kantona kaskessa on ollut Yhdysvaltain kielteinen asenne maataloustukiaistensa leikkaamiseen. Yhdysvallat ja EU ovat myös torjuneet kehitysmaiden vaatimukset leikata teollisuustuotteiden tuontitulleja.

WTO:n neuvotteluja käydään näillä näkymin sunnuntaihin asti.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat