YK: Bonnin neuvotteluissa laaja yhteisymmärrys

Afganistanin pohjoinen liittoon tänään ilmoittanut Bonnissa, että se myöntyy monikansallisten rauhanturvajoukkojen sijoittamiseen Afganistaniin.

Bonnissa on YK:n mukaan päästy myös laajaan yhteisymmärrykseen ylimenokauden hallinnosta sodan runtelemassa Afganistanissa. Pohjoisen liiton pääneuvottelija Yunis Qanuni sanoi lähellä Bonnia jatkuvissa Afganistan-neuvotteluissa toivovansa, että vallanjaosta päästään neuvotteluissa sopimukseen parin päivän kuluessa.

Aiemmin pohjoinen liitto oli ilmoittanut, ettei pääkaupungissa Kabulissa tarvita ulkomaalaisia rauhanturvaajia, koska pohjoisen liiton joukot pystyvät takaamaan rauhan Kabulissa. Qanuni sanoi nyt, että monikansallisia joukkoja voisi tulla Afganistaniin, "kun siirtymäkauden mekanismit on saatu kuntoon". Qanunin mielestä olisi parasta, että monikansalliset joukot saapuisivat islamilaisista maista. Joukot voisivat toimia myös muualla kuin pääkaupungissa Kabulissa, Qanuni sanoi.

Afganistan-neuvotteluissa lähellä Bonnia on päästy laajaan yhteisymmärrykseen ylimenokauden hallinnosta, kertoi neuvotteluja isännöivän YK:n edustaja Ahmed Fawzi. Fawzi sanoi olevansa optimistinen, mutta varoitti, että edessä on vielä hankalia neuvotteluja.

Kaksi tärkeintä ryhmää, pohjoinen liitto ja entisen kuninkaan ns. Rooman-ryhmä, ovat nyt yhtä mieltä Afganistanin väliaikaisen parlamentin muodostamistavasta. -Enempää en voi asiasta sanoa, kertoi Fawzi. Hän on YK:n Afganistan-erityisedustajan Lakhdar Brahimin tiedottaja.

Pohjoinen liitto on sotilaallisesti ylivertainen muihin Bonnin neuvottelujen osapuoliin verrattuna. Liitto onkin tähän asti vastustanut monikansallisten rauhanturvaajien lähettämistä Afganistaniin. Pohjoisen liiton ulkoministeri Abdullah Abdullah antoi kuitenkin jo aiemmin ymmärtää, että liitto voi joustaa tässä kiistassa. Muut ryhmät haluavat rauhanturvajoukkoja, jotta estettäisiin samanlainen sekasorto ja sisällissota kuin Kabulissa vallitsi 1992-96. Silloin pääkaupunkia hallitsi tadzhikkiryhmä Jamiat-i-Islami, joka on nykyisen pohjoisen liiton ydinjoukko.

Pohjoisen liiton ja Rooman ryhmän lisäksi Petersbergissä lähellä Bonnia käytäviin neuvotteluihin osallistuvat ns. Peshawarin ryhmä ja Kyproksen ryhmä. Edelliseen kuuluu pataaneja ja se saa tukea Afganistanin itäiseltä naapurimaalta Pakistanilta. Kyproksen ryhmää taas tukee Afganistanin läntinen naapurimaa Iran. Muut ryhmät, jotka edustavat maanpakolaisryhmittymiä, suhtautuvat epäluuloisesti pohjoiseen liittoon.

Pohjoinen liitto on kuitenkin sisäisesti eripurainen. Pohjoisen liiton oma edustaja, Haji Ali Marzai, sanoi ryhmän hazarojen ja uzbekkien kannattavan ulkomaisten rauhanturvaajien kutsumista maahan. Sen sijaan ryhmän tadzhikit vastustavat ulkomaalaisia rauhanturvaajia.

Fawsi optimistinen

Kaikki neljä neuvotteluryhmää ovat Ahmed Fawzin mukaan perustaneet yhteisen työryhmän, jossa on määrä keskustella tulevan väliaikaisen hallituksen ja väliaikaisen parlamentin kokoonpanosta. Väliaikaiseen hallitukseen on tulossa 15-20 jäsentä ja väliaikaiseen parlamenttiin 120-200 jäsentä. -Neuvotteluvaltuutetut laativat yhä nimilistoja ja ovat suorassa yhteydessä Afganistaniin, Fawzi kertoi. -Nyt on menossa hienosäätö. Fawzi sanoi uskovansa, että Petersbergin linnassa lähellä Bonnia käytävät neuvottelut voidaan saada päätökseen jo ensi viikonvaihteessa.

Pohjoinen liitto haluaa, että neuvotteluja jatketaan Kabulissa, ja liiton mukaan myös muut ryhmittymät ovat suostumassa tähän. Väliaikaisen parlamentin puhemiehen tehtävään on vahvimmilla Afganistanin entinen kuningas Zahir Shah, joka asuu nykyisin Roomassa, vaikka asiaa ei olekaan lopullisesti päätetty.

Pohjoinen liitto on aiemmin suhtautunut torjuvasti keskeisen aseman antamiseen entiselle kuninkaalle. Qanuni sanoi kuitenkin torstaina, että kuningas voi esittää tärkeää osaa Afganistanissa.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat