YK: Aids-epidemialle ei näy loppua

YK-järjestöt varoittavat, että aids-epidemia pahenee edelleen maailmalla. Hälyttävin tilanne on yhä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta epidemian pelätään riistäytyvän käsistä myös joissakin Aasian ja entisen Neuvostoliiton maissa.

Unaids ja Maailman terveysjärjestö WHO arvioivat yhteisessä vuosiraportissaan, että maailmassa oli vuonna 2003 noin 40 miljoonaa hiv/aidsin kantajaa. Heistä noin 2,5 miljoonaa on alle 15-vuotiaita lapsia. Noin viisi miljoonaa ihmistä sai tartunnan vuonna 2003 ja yli kolme miljoonaa kuoli sairauteen.

- Aids-epidemia jatkaa laajenemistaan -- emme ole saavuttaneet rajaa vielä, sanoi Unaidsin johtaja Peter Piot.

Tilanne pahin edelleen Afrikassa

Pahin tilanne on edelleen Afrikassa ja erityisesti Saharan eteläpuolisilla alueilla. Kaksi kolmesta aids-kuolemasta ja hiv-tartunnasta ympäri maailman on Afrikassa.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa noin 26,6 miljoonaa ihmistä on saanut hiv-tartunnan. Vuonna 2003 uusia tartuntoja on noin 3,2 miljoonaa ja 2,3 miljoonaa on kuollut tautiin. Joka 12. aikuisella afrikkalaisella on hiv-tartunta, todetaan YK-raportissa "2003 AIDS Epidemic Update".

Piot muistutti samalla, että vaikka kaikki tartunnat saataisiin kuriin, aids jatkaa leviämistään.

- Hiv-epidemian taakka kasvaa yhä suuremmaksi ajan myötä, sillä kestää keskimäärin 7-10 vuotta tartunnan saamisen jälkeen ennen kuin varsinainen sairaus puhkeaa ja, jos hoitoa ei anneta, ennen kuin potilas kuolee, hän tähdensi.

Tartunta-aalto uhkaa

Vuosiraportissa varoitetaan, että uusi tartunta-aalto uhkaa Kiinaa, Intiaa, Indonesiaa sekä eräitä itäisen Euroopan maita.

- On olemassa lisääntyvässä määrin varoitusmerkkejä siitä, että useita Aasian maita uhkaa vakava hiv-tartunta-aalto. Raportin mukaan uhkatekijöinä ovat suonensisäinen huumeidenkäyttö sekä suojaamaton seksi. YK-järjestöt mainitsevat erityisesti Kiinan, Intian ja Indonesian, joissa asuu noin 40 prosenttia koko maailman väestöstä. Ne ovat siinä pisteessä, jossa tartunnat voivat hypähtää pienistä riskiryhmistä valtavirtaan, järjestöt varoittivat.

- Suonensisäisten huumeiden käyttö ja seksityö ovat niin kattavia joillain alueilla, että jopa maissa, joissa tartunnat ovat tällä haavaa vähäisiä, saattaa epidemia yllättäen laajentua. Itäisessä Euroopassa pahimpien tartunta-alueiden joukossa ovat Venäjä, Ukraina, Viro ja Latvia. Näissä maissa tauti koettelee pahimmin nuoria miehiä, todetaan raportissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat