YK: Afganistanin huumetuotanto riistäytymässä käsistä

YK:n huume- ja rikosviraston julkistaman raportin mukaan Afganistan saa nykyisin kaksikolmasosaa kansantuotteestaan heroiinin raaka-aineena käytetyn oopiumin viljelystä.

Afganistanin kasvava oopiumituotanto huolestuttaa YK:ta. Heroiinin raaka-aineena käytetyn kasvin viljely on maassa laajempaa kuin missään muualla maailmassa, ilmenee YK:n huume- ja rikosviraston keräämistä tiedoista. Maailmanjärjestö kuvaa Afganistania huumevaltioksi, joka saa kaksikolmasosaa kansantuotteestaan oopiumin tuotannosta. Suuri osa huumeista salakuljetetaan Euroopan markkinoille.

YK:n raportissa lasketaan, että huumetalouden osuus Afganistanin bruttokansantuotteesta on vajaat 2,2 miljardia euroa eli noin 60 prosenttia. Tänä vuonna oopiumunikkoa on viljelty 131 000 peltohehtaarilla, ja sen viljelyyn osallistui arviolta 10 prosenttia maan väestöstä eli 2,3 miljoonaa henkeä.

- Pelot siitä, että Afganistanista olisi kehittymässä huumeyhteiskunta, ovat vähitellen käymässä toteen, arvioi huume- ja rikosviraston päällikkö Antonio Maria Costa eilen raportin julkistamistilaisuudessa Brysselissä.

Heroiinia tuodaan Afganistanista Eurooppaan kahta reittiä - Iranin, Turkin ja Albanian kautta sekä Keski-Aasian poikki Venäjän kautta.

(MTV3-Reuters-STT)

(Huomenta Suomi 19.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat