YIT leikkaa asuntotuotantoa heikon menekin vuoksi

(MTV3/Markus Pirttijoki)

Suomen suurin asuntorakentaja YIT on alkanut jarruttaa asuntojen tuotantoa. Rakennusyhtiön mukaan markkinoilla eletään nyt epävarmuuden aikaa. YIT:n myymättömien asuntojen määrä on vuodessa lähes kaksinkertaistunut.

Muiden muassa eri puolille pääkaupunkiseutua valmistuu parhaillaan uusia asuntoja. Työmaita syntyy kuitenkin aiempaa vähemmän, sillä kuluttajat ovat alkaneet hidastaa asunnon hankintaa. Tunnelmat muuttuivat syksyllä nopeasti ja nyt rakennusyhtiöt reagoivat siihen.

YIT:n toimitusjohtaja Hannu Leinonen myöntää, että rakentamisohjelmaa on karsittu selvästi.

- Otimme hyvin varovaisen lähestymisen vuoden loppua kohti ja pudotettiin 400 asuntoa pois aloituksesta.

Pudotus oli suuri, sillä YIT leikkasi asuntotuotannostaan toistakymmentä prosenttia. Kysynnän hiipuminen näkyy myös asuntojen myynnissä. Normaalisti YIT:n tuotannosta myymättömien kotien osuus on viiden ja kymmenen prosentin välillä, mutta tänä vuonna tyhjien asuntojen määrä hyppäsi lähes kaksinkertaiseksi.

Heikkoon asuntomyyntiin vaikuttaa myös paikallinen asuntopolitiikka. Leinonen katsoo, että esimerkiksi Helsingissä kysyntää olisi pienille asunnoille. Kaupungin asuntopolitiikka suosii kuitenkin perheasuntojen rakentamista. Valtaosa YIT:n myymättömistä asunnoista pääkaupunkiseudulla on juuri isoja huoneistoja.

- Me nähdään, että olisi kovasti kysyntää pienille asunnoille, mutta kun samaan aikaan pitää tehdä tehdä suuri joukko isoja, niin niiden työmaiden käynnistäminen ei ole liiketoiminnallisesti perusteltua.

Arviot ensi vuodesta ovat vielä varovaisia. Yhtenä kasvun moottorina nähdään mahdolliset palkankorotukset.

- Me reagoimme lyhyellä jänteellä kysyntämuutoksiin. Nyt sitten katsotaan, että miten ammattiyhdistysten työehtoneuvottelut menevät työnantajajärjestöjen kanssa. Odotetaan minkälaisia palkkaratkaisuja sieltä tulee, sanoo YIT:n toimitusjohtaja Hannu Leinonen.

YIT paikkaa kotimaan asuntopuolen heikkoutta toimitilarakentamisella, jossa eletään edelleen vahvaa buumia. Myös Venäjällä kasvu on nopeaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat