Yhtiökumppani toimitusjohtajan epäillystä murhasta: Toivon, että totuus tulee ilmi

Murhatuksi epäillyn 51-vuotiaan toimitusjohtajan yhtiökumppani on erittäin järkyttynyt tapauksen saamista käänteistä.

MTV Uutisten haastattelema mies kertoo tutustuneensa kesäkuussa kuolleeseen toimitusjohtajaan 1990-luvun alkupuolella yhteisten töiden kautta.

Vuonna 1999 miehet perustivat yhteisen firman, joka valmistaa muun muassa laivojen sisätilojen rakenteita. Kesäkuussa kuollut mies toimi kyseisen firman toimitusjohtajana. Yhtiökumppanista tuli yrityksen uusi toimitusjohtaja syyskuussa.

– Kyllähän siinä on omat haasteensa olleet. Perustimme yrityksen aikoinaan XX (nimi) kanssa kahdestaan eli sikäli on yhdessä toimittu koko aika. Työt olivat toki minulle hyvin tuttuja. Ei siinä mitään yllättävää sen suhteen, mutta työtaakka kasvoi kovasti, mies kommentoi uutta rooliaan yrityksen toimitusjohtajana.

Epäselvissä olosuhteissa kuolleen toimitusjohtajan kohtalo on herättänyt paljon huhuja tapahtuneesta.

Käräjäoikeus vangitsi 22. tammikuuta toimitusjohtajan 46-vuotiaan opettajavaimon todennäköisin syin epäiltynä miehensä murhasta. Vaimo on myös mukana yritystoiminnassa, sillä hän on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.

– Voi nyt kuvitella, että siitä on omat keskustelut käyty niin työkavereiden kuin tuttujen kesken. Se on ihan selvä.

Luonnollisesti mies on järkyttynyt hyvän ystävänsä ja yhtiökumppaninsa kohtalosta.

– Kyllähän tämä on järkyttävää ollut kaiken kaikkiaan alusta lähtien. Ystävä ja yhtiökumppani pois lähtee, niin kyllähän se on jo lähtökohtaisesti järkytys. Ja se mitä kaikkea muuta tulee tähän päälle. Toivon, että totuus tulee ilmi.

Poliisin on ollut murhajutun tutkinnan suhteen niukkasanainen. Poliisi ei ole vahvistanut epäillyn murhan motiivina tai tekotapaa- tai paikkaa.  

Lue myös:

    Uusimmat