Varsinais-Suomen ELY-keskus aikoo tehdä poliisille tutkintapyynnön Kokemäenjoen nikkelipäästöstä. Joesta löytyi viikonloppuna runsaasti kuolleita simpukoita. Norilsk Nickel Harjavalta lupaa korvata kaikki aiheuttamansa vahingot.
- Käytännössähän se tarkoittaa, että me vastaamme seurauksista. Tämä on meidän aiheuttamamme valitettava onnettomuus. Joudumme vastaamaan mahdollisista korvauksista. Ihmisten terveyteen kohdistuvaa haittaa tästä ei onneksi ole ollut. Mahdolliset vahingot liittyvät näihin ympäristö- ja eliöstövahinkoihin. Arvioimme viranomaisten kanssa, miten saamme palautettua kaiken ennalleen, lupaa Norilsk Nickel Harjavallan toimitusjohtaja Joni Hautojärvi.
Yhtiö aikoo myös muuttaa prosessejaan niin, ettei vastaava päästö koskaan toistu. Päästön aiheutti tekninen vika lämmönvaihtimessa.
- Meidän pitää tarkentaa entisestään meidän toimintatapoja. Sen lisäksi meidän täytyy tehdä teknisiä muutoksia meidän jäähdytysvesijärjestelmään siten, että varmistetaan, ettei jokivesi missään olosuhteissa pääse kontaktiin nikkeliliuoksen kanssa, kuvaa Hautojärvi.
Toimitusjohtaja pyytää anteeksi jokivarren asukkailta.
- Tällaista ei olisi koskaan pitänyt sattua. Me olemme syvästi pahoillamme ja pyydämme anteeksi jokivarren asukkailta koko tätä tapahtumaa. Olemme syvästi pahoillamme ja teemme kaikkemme, jotta tilanne saadaan selvitettyä.
Päästö laimeni, tutkimukset jatkuvat
Kuolleista simpukoista on otettu näytteet. Ne on lähetetty tutkittavaksi Tampereelle. Olisi yllättävää, jos kuolinsyy olisi joku muu kuin nikkeli.
- Näytteet on jo Tampereella ja on luvattu, että saadaan ensimmäisiä tuloksia tiistai-iltapäivänä tai keskiviikkoaamuna, kertoo Porin kaupungin ympäristöjohtaja Matti Lankiniemi.
Kokemäenjoen nikkelipitoisuudet ovat jo laskeneet.
- Joessa pystyy uimaan ja sitä pystyy käyttämään kasteluun. Nikkelipitoisuudet ovat pudonneet tässä keskustassa jo hyvin lähelle havaintorajoja eli taustapitosisuusrajoja. Nikkeliä menee edelleen liukoisessa muodossa merialueelle ja sinne se sitten laimenee, arvioi Lankiniemi.
Mittausten mukaan päästö on tällä hetkellä Reposaaren sillan kohdalla matkalla kohti merta.
Vaikka lokit ja meriharakat syövät simpukoita, Lankiniemi ei usko, että seurauksena olisi lintujen joukkokuolemia.
- Ainoastaan, jos ne ahnehtivat simpukoita niin paljon, että tulee ähkyä. Nikkeli ei onneksi kerry lintujen eliöstöön. Jos ne eivät saa akuuttia myrkytystä, nikkeli poistuu vähitellen niiden elimistöstä.
Kalakuolemiakaan ei ole havaittu. Nikkelin vaikutuksia kaloihin aiotaan kuitenkin selvittää tutkimuksilla.
Norilsk Nickelin Harjavallan tehtaillta pääsi viikko sitten viikonloppuna 66 tonnia nikkeliä Kokemäenjokeen. Kyseessä on Suomen historian suurin nikkelipäästö. Nikkeliä pääsi veteen 30-kertainen määrä verrattuna Talvivaaran kahden vuoden takaiseen päästöön.
Uusimmat
-
09:47
Häiritsee keskittymistä ja luottamuksellisia työtehtäviä – moni kärsii työpaikan meluisuudesta
-
09:40
Suomalaispelaaja yllätti nuoren Jevgeni Malkinin – NHL-supertähti muistaa edelleen saamansa lahjan: "Paras koskaan"
-
09:39
Helen solmi aiesopimuksen pienydinvoimalasta
-
09:35
Poliisilla viikonloppuna tehovalvonta – syyniin etenkin yksi ikäryhmä
-
09:34
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 360 sotilasta, 15 panssarivaunua ja 40 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:30
Jaajo Linnonmaata ja Anni Ihamäkeä voi jälleen kuulla yhdessä – kaksikolta yhteinen podcast
-
09:29
Nuorten elämä päättyi kaaharin takia Porvoossa: Syytetty oikeuden eteen
-
09:27
Ukrainan tarkka-ampujat NYT:lle: "Ei videota, ei tappoa" – tältä heidän laukauksensa näyttävät kameran läpi
-
09:13
Vakava vamma paljastui tutkimuksissa – KuPS-kapteeni Henri Toivomäen ura ohi
-
09:11
Opiskelijoiden mielenosoitukset saavat nuorisopoliitikoilta ymmärrystä: "Valtavan iso ristiriita"
-
09:07
PTT: Ruoan hinta kääntyy vihdoin laskuun
-
08:46
Kalle Rovanperälle iso ärsyke – tämä pelottava tilanne suomalaistähden pitää välttää: "Voi tapahtua ihan mitä vain"
-
08:27
Vuoden 2024 Uuden Musiikin Kilpailu järjestetään Tampereella – tätä on luvassa
-
08:20
Thierry Neuvillelta upea tunnustus Teemu Suniselle
-
08:04
NHL-seura vapautti suomalaisvahdin pelaajamarkkinoille
-
07:58
"Pohjolan Mona Lisa" tulossa myyntiin – tällainen on yli 150 vuotta piilossa pysynyt teos
-
07:51
Tupac Shakurin perhe ja ystävä reagoivat hänen murhastaan tehtyyn pidätykseen: "Universumi toimii"
-
07:34
Erikoinen ilmiö värittää SM-liigan otteluita – Karri Kivi sai vahvistuksen epäilylleen: "Selkeästi vähemmän"
-
07:29
Katin kikka helppoon sienipastaan: Korvaa kerma tällä raaka-aineella
-
07:27
Chelsea raapi helpottavan voiton – jättihankinnalle vihdoin ensimmäinen maali Valioliigassa
-
Lataa lisää