Yhteisvastuukeräys torjuu ylivelkaantumista

Sunnuntaina käynnistyvän Yhteisvastuukeräyksen tuotoilla torjutaan tänä vuonna ylivelkaantumista Suomessa. Ulkomaisena avustuskohteena on Uganda. Ugandassa keräysvaroilla tuetaan pienrahoitustoimintaa.

Suomessa huimakorkoiset kulutusluotot ovat monille tällä hetkellä ainoa mahdollisuus äkillisen ja välttämättömän hankinnan rahoittamiseen. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2011 tammi-syyskuussa suomalaiset ottivat 1 038 210 uutta pikavippiä, yhteensä reilun 231,8 miljoonan euron arvosta. Pienlainojen ottajat maksoivat lainoista yhteensä yli 58 miljoonaa euroa erilaisia kuluja.

– Moralisoinnin sijaan meidän on tuettava toinen toisiamme. Olennaista ei ole se, miten tai miksi ihminen on velkaantunut, vaan se, miten hän voi päästä takaisin jaloilleen, sanoo vuoden 2012 Yhteisvastuukeräyksen esimies, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala.

Suomessa keräysvaroin käynnistetään pienluottohanke, jossa myönnetään taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille matalakorkoisia pienlainoja, joiden avulla he voivat saada elämänsä ja taloutensa uudelleen hallintaan.

Ugandassa tuetaan kyläyhteisöjen säästö- ja lainaryhmiä, joiden jäsenille opetetaan taloudenhallinnan ja itsenäisen toimeentulon hankkimisen perustaitoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat