Yhteispohjoismainen helikopterihanke eteni

Yhteispohjoismainen helikopterihanke on jälleen edennyt yhden vaiheen. Hankkeen projektitoimisto Tukholmassa on saanut valmiiksi arvioinnin neljän eri kopterivalmistajan tarjouksista.

Seuraavaksi neuvotellaan tarjouksen tekijöiden kanssa. Itse kuljetuskopterin valmistajaa ei tässä vaiheessa ole vielä valittu. Myös tavoiteaikataulu, jonka mukaan päätös hankinnasta tehdään vielä tämän vuoden aikana, pitää toistaiseksi paikkansa. Hankinnassa on edelleen mukana neljä Pohjoismaata, kerrotaan puolustusministeriöstä.

Nyt tehty arviointitulos on esitetty projektin ns. ohjauskomitealle, jossa on edustus kunkin hankkeeseen osallistuvan maan puolustusjohdosta.

Kuljetushelikopterien hankinta jatkuu tässä vaiheessa edelleen yhteispohjoismaisena, todetaan projektitoimiston kaikissa Pohjoismaissa tänään julkaistussa tiedotteessa. Muita tietoja hankinnan tässä vaiheessa ei haluttu antaa Ruotsin lainsäädäntöön vedoten.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat