Yhteiskunnan heikkoja puolustava paavi nousi pikavauhtia globaaliksi vaikuttajaksi

Italialainen 35-vuotias nainen alkoi odottaa lasta. Raskaudesta kuultuaan poikaystävä ilmoitti jo olevansa naimisissa ja kehotti naista teettämään abortin. 

Nainen päätti pitää lapsen ja kirjoitti tilanteestaan paavi Franciscukselle. Jonkin viikon kuluttua puhelin soi. 

– Aluksi luulin sitä vitsiksi, mutta sitten paavi viittasi kirjeeseen, josta vain paras ystäväni ja vanhempani tiesivät. 

Kun nainen kertoi epäilevänsä, suostuuko yksikään pappi kastamaan lasta, paavi lupasi hoitaa asian itse. 

Puhelu hylätylle sinkkuäidille on yksi monista tarinoista, joita argentiinalaistaustaisen Franciscuksen vajaan vuoden kestäneen virkakauden aikana on kertynyt: liikkuminen tavallisella henkilöautolla, vaatimaton asunto, rikollisten jalkojen pesu ja niin edelleen.  

Vatikaanin pienen almujenjakotoimiston johtaja kertoo paavin välittävän ihmisiltä saamiaan kirjeitä usein heille. "Tiedätte mitä tehdä" tai "Soittakaa hänelle", kuuluu kirjeisiin liitetty paavin kehotus. 

Julkisuustemppuja, sanovat arvostelijat. Mies elää niin kuin saarnaa, vastaavat kannattajat. 

Buenos Airesista Vatikaaniin

 - Jose Mario Bergoglio syntyi 17. joulukuuta 1936 Buenos Airesissa italialaisten maahanmuuttajien lapsena. 

- Hänet vihittiin papiksi joulukuussa 1969. Piispaksi ja myöhemmin Argentiinan arkkipiispaksi hän nousi 1990-luvulla. 

- Kardinaali Bergoglio oli valitsemassa edellistä paavia 2005 ja sai epävirallisten tietojen mukaan itsekin kannatusta. 

- Paavi Benedictus XVI:n yllättäen erottua Bergoglio valittiin ensimmäiseksi ei-eurooppalaiseksi paaviksi 13. maaliskuuta 2013.  

Tietoverkkoajalla viesti kuuluu joka tapauksessa kauas: Englanninkielisessä internetissä paavi Franciscus - Time-lehden Vuoden henkilö - on päättyvän vuoden useimmin mainittu nimi. Saman listan neljäntenä on paavin Twitter-tilin tunnus @pontifex. 

Markkinoiden ylivaltaa vastaan 

Yksittäisiin ihmiskohtaloihin puuttumisen ohella Franciscus on linjannut näkemystään oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta.  Marraskuussa julkaistun apostolisen kirjeen kritiikki köyhien ja rikkaiden epätasa-arvoa vastaan ei jäänyt epäselväksi. 

– Tämä epätasa-arvo on seurausta ideologioista, jotka puolustavat markkinoiden ehdotonta itsenäisyyttä. Ne kieltävät yhteistä hyvää vartioivilta valtioilta oikeuden harjoittaa minkäänlaista valvontaa. 

Jos syrjäytyminen sallitaan, mitkään järjestyksenpitoon käytetyt resurssit eivät riitä takaamaan rauhaa, paavi varoittaa. 

Vapaata markkinataloutta kritisoiva julistus kuulostaa kovin vasemmistolaiselta. Kaikki kumpuaa kuitenkin kutsumuksesta, sanoo emerituspiispa Eero Huovinen

– Franciscuksen puheessa hengelliset asiat ja sosiaalietiikka kulkevat käsi kädessä. Usko ja oikeudenmukaisuus ovat vahvasti yhdessä 

Paavin omassa taustayhteisössä, jesuiitoissa, on aina korostettu yhteiskunnallista vastuunkantoa. 

– Ensimmäistä kertaa köyhyyden kysymykset ja globaalin etelän ääni kuuluvat niin korkealla tasolla katolisessa kirkossa, akatemiaprofessori Elina Vuola sanoo. 

Oppi pysyy, tyyli muuttui 

 Poliitikoilta vastuunkatoa vaativa paavi haluaa pistää myös omat nurkkansa kuntoon. Kirkko ei saa eristäytyä omaan erinomaisuuteensa. 

– Pidän parempana kirkkoa, joka on mustelmilla, kivulias ja likainen, koska se on ulkona kaduilla, hän kirjoittaa. 

Opillisia uudistuksia kaipaaville Franciscus näyttää kuitenkin tuottavan pettymyksen. Mielipiteet naispappeudesta, pappien selibaatista, abortista, eutanasiasta ja homoseksuaalisuudesta ovat edeltäjien vanhoillisella linjalla. 

Mutta tyyli on vahvasti uusi: kiellot ja rajoitukset eivät ole tärkeintä, kirkon oven on oltava kaikille auki. 

– Jos henkilö on homoseksuaali ja etsii Jumalaa, mikä minä olen häntä tuomitsemaan, Franciscus kysyy. 

Lue myös:

    Uusimmat