Yhteenotot Lähi-idässä jatkuivat

Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat syytti tänään Israelia vilpillisistä aikomuksista Lähi-idän rauhansopimuksen toteuttamisessa, mutta sanoi olevansa avoinna kaikille vaihtoehdoille rauhanhankkeen umpikujan murtamiseksi.

-Tavoitteeni on saada todellinen rauha aikaan. Pyydän rauhansopimusten todellista ja vilpitöntä toteuttamista, Arafat sanoi vierailullaan Sri Lankassa.

Palestiinalaishallinto torjui puolestaan tänään Israelin vaatimuksen ääriainesten tukahduttamisesta ja sanoi katkaisseensa turvallisuusyhteistyönsä Israelin kanssa.

Israel vaati eilen äärimuslimien toiminnan tukahduttamista sen jälkeen, kun kolme israelilaisnaista oli saanut perjantaina surmansa kahvilaan tehdyssä itsemurhaiskussa. Hamas-järjestö ilmoittautui iskun tekijäksi ja uhkasi uusilla väkivallanteoilla.

Juutalaisvaltio vaati palestiinalaisia myös lisäämään turvallisuusyhteistyötä. PLO:n mukaan yhteistyö sekä turvatoimien että tiedustelun alalla on keskeytetty Israelin kanssa.

Israelin joukot ottivat yhteen palestiinalaisten kanssa

Sadat palestiinalaiset ottivat tänään yhteen israelilaisjoukkojen kanssa Betlehemissä, ja yksi palestiinalainen haavoittui israelilaisluodista Gazassa. Väkivaltaisuudet kiihtyivät sen jälkeen, kun Israel tiivisti turvatoimiaan palestiinalaisten osoitettua väkivaltaisesti mieltään Itä-Jerusalemiin rakennettavaa, uutta siirtokuntaa vastaan.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet jo useita päiviä Länsirannalla. Suuri joukko palestiinalaisia on jo haavoittunut yhteenotoissa joka kumiluodeista tai kyynelkaasusta.
(STT-Reuter-AFP)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat