Yhteenotot Bangladeshissa jatkuivat

Oppositiopuolueet aloittivat eilen kolmepäiväisen liikennesulun. Oppositio haluaa, että viranomaiset peruvat tämän kuun 22. päiväksi suunnitellut parlamenttivaalit.

Ainakin 150 ihmistä on loukkaantunut Bangladeshissa poliisin ja mielenosoittajien yhteenotoissa. Mellakat jatkuivat maan pääkaupungissa Dhakassa toista päivää.

Poliisit käyttivät mielenosoittajajoukkojen hajottamiseen pamppuja ja kyynelkaasua. Kymmeniä ihmisiä pidätettiin.

Oppositiopuolueet aloittivat eilen kolmepäiväisen liikennesulun. Oppositio haluaa, että viranomaiset peruisivat tammikuun 22. päiväksi suunnitellut parlamenttivaalit. Arvostelijoiden mukaan nykyiset lait takaavat hallitsevan puolueen voiton.

Pääkaupungista ulos johtavat tiet suljettiin, eivätkä myöskään junat kulkeneet. Ainostaan muutamat taksit ja riksat liikkuivat pääkaupungin tyhjillä kaduilla.

Sekä amerikkalaiset että eurooppalaiset diplomaatit ovat kertoneet olevansa huolestuneita Bangladeshin jännityksestä, koska maan pelätään ajautuvan kaaokseen.

Pääministeri Khaleda Zian koalitiohallitus luovutti lokakuussa vallan väliaikaiselle hallitukselle, jonka on määrä johtaa maa vaaleihin. Koska hallituspuolue ja oppositio eivät päässeet sopuun hallituksen johtajasta, nousi presidentti väliaikaishallituksen johtoon.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat