Yhdysvaltoihin ennustetaan hurjaa hurrikaanikesää

Asiantuntijoiden mukaan tämän vuoden hirmumyrskykaudesta Atlantilla tulee tavallista rajumpi.

Coloradon yliopiston hurrikaaniasiantuntijat Phil Klotzbach ja William Gray ennakoivat, että myrskykaudella kehittyisi kaikkiaan15 nimen saavaa myrskyä ja että niistä kahdeksan yltyisi hirmumyrkyksi saakka.

Näistä puolestaan neljä nousisi tuhoisan hurrikaanin luokkaan. Tuhoisaksi luokitellaan myrsky, joka yltää viisiportaisen luokituksen kolmosasteelle eli sen tuulten voima on runsaat 49 metriä sekunnissa.

Tutkijoiden mukaan 45 prosentin varmuudella ainakin yksi näistä tuhoisista hurrikaaneista osuu tällä kaudella Yhdysvaltain rannikolle.

Hirmumyrskyjen ennakoiminen on kuitenkin epäkiitollista työtä. Viime kauden ennuste meni hieman pieleen, sillä Klotzbach ja Gray ennustivat, että kaudella muodostuu 17 myrskyä, joista yhdeksän saa hurrikaanin luokituksen.

Kaudella muodostui viisitoista myrskyä, joista vain kuusi voimistui hirmumyrskyksi saakka. Vuoden 2006 ennuste oli myös yläkantissa.

Toisaalta taas vuoden 2005 ennuste oli alakanttiin: ennätysvuosi toi mukanaan 27 myrskyä, joista 15 ylsi hirmumyrskyiksi. Mukana olivat surullisenkuuluisat Katrina ja Rita, jotka rusikoivat Meksikonlahtea ja erityisesti New Orleansin aluetta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat