Yhdysvaltalaissotilaat Suomen pakkasissa - "Ehdottomasti haastavaa"

Suomen puolustusvoimat kouluttaa parhaillaan yhdysvaltalaisia sotilaita Jääkäriprikaatissa Sodankylässä.

Talvisodankäynnin peruskurssille osallistuu puolustusvoimien henkilöstön lisäksi muun muassa Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaita.

Pakkanen on paukkunut kurssin aikana liki 40 asteessa. Talvisodankäynnin kurssilla on aidosti päästy kouluttamaan ja testaamaan arktisia taitoja. Päätavoitteena onkin selviytymisen harjoittelu.

– Täällä harjoitellaan yksittäisen sotilaan taitoja. Itsensä hengissä pitämistä ja toimintakyvyn säilyttämistä. Sitten myöskin ryhmän johtajana toimimista, eli osaa myös kouluttaa ja pitää huolta alaisistaan, talvisodankäynnin peruskurssin johtaja Juha Massinen Jääkäriprikaatista kertoo.

Mukana olevat yhdysvaltalaissotilaat ovat eri puolilta maata, yksi jopa lämpimästä Puerto Ricosta. Vaikka kylmyys ei täysin vierasta olekaan, niin tämän luokan arktiset olosuhteet, hiihtäminen avantoon vaatteet päällä tai vaikka nukkuminen lumihangessa ovat täysin uutta.

– Eilinen ja tämä päivä ovat olleet ehdottomasti haastavia. Pitää huolehtia, että on oikea varustus päällä, oikeat hanskat ja asusteet. Niin kauan kuin pukeudut oikein, niin pärjäät, Minnesotasta kotoisin oleva Adam McQuiston kertoo.

Kurssi on jatkoa maavoimien kahdenväliselle koulutusyhteistyölle Yhdysvaltain merijalkaväen kanssa. Toisin sanoen maat voivat lähettää sotilaitaan toistensa kursseille hakemaan erikoistaitoja ja lisäoppia.

– Se on mukavaa vaihtelua ja oikein mukava, kun ei ole aina samoja naamoja harjoituksissa mukana, kurssille osallistunut Arttu Salonen sanoo.

– Ja kyllä tässä on kokemuksia vaihdeltu molemmin puolin, Salonen jatkaa

Myös yhdysvaltalaiset osallistujat kertovat hyötyneensä kurssista paljon.

– Olen ehdottomasti oppinut paljon. Kokemus on ollut hieno. Täällä on erittäin ammattimaista väkeä ja he tietävät asiansa ja opettavat juuri oikeat asiat, McQuiston kehuu.

Suomalaisten oppijaksosta Yhdysvalloissa ei maavoimien mukaan ole sovittu, mutta esimerkiksi kriisinhallintaan liittyvä koulutus on todennäköisin seuraava harjoitteluaihe.

Puolustusvoimat harjoittaa kahdenvälistä koulutusyhteistyötä erityisesti Pohjoismaiden kanssa, mutta myös eurooppalaisten valtioden kanssa. Yhdysvallat on ainoa Euroopan ulkopuolinen koulutusvaihtoa Suomen kanssa tekevä valtio.

Lue myös:

    Uusimmat