Yhdysvaltalainen uutissivusto väitti Hautalan kampanjoineen ihmisoikeusrikkojien sanktiointia vastaan EU:ssa – "Väitteissä ei ole mitään järkeä"

Yhdysvaltalaisjulkaisu Daily Beastin mukaan suomalainen europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.) on "kampanjoinut salaa" vastustaakseen EU:n päätöslauselmaa, joka liittyy suunnitelmiin sanktioida ihmisoikeusrikkojia.

Lehden mukaan kyse on siitä, mainitaanko päätöslauselmassa hämärissä oloissa kuolleen venäläisen asianajajan Sergei Magnitskin nimi. Hautala torjuu kritiikin.

–  Tuen täysin ihmisoikeusrikkomuksien sanktiointia koskevaa tulevaa EU:n päätöslauselmaa, Hautala kertoo Twitterissä.

Hautala perustelee haluaan jättää Magnitskin nimi pois sillä, ettei EU-laeissa käytetä ihmisten nimiä. Hänen mukaansa on tärkeää, etteivät globaaleiksi tarkoitetut ihmisoikeuslait kohdistu mihinkään tiettyihin tapauksiin.

Magnitski kuoli Venäjällä tutkintavankeudessa vuonna 2009 syytettyään maan sisäministeriötä laajasta veronkierrosta. Hänen mukaansa on nimetty Yhdysvaltojen Magnitski-laki, joka kieltää ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneiltä pääsyn Yhdysvaltoihin ja mahdollistaa heidän varojensa jäädyttämisen.

"Väitteissä ei ole mitään järkeä"

Daily Beastin mukaan seitsemän vihreää europarlamentaarikkoa on kirjoittanut ryhmän johtajistolle kirjeen, jossa kehotetaan torjumaan Hautalan kampanja. Yksi kirjeen allekirjoittajista on virolainen europarlamentaarikko Indrek Tarand.

–  Ne, jotka vastustavat Magnitskin mainitsemista nimeltä, ovat joko naiiveja, hyödyllisiä idiootteja tai tietoisesti Kremlin talutushihnassa, Tarand sanoi Daily Beastille.

Daily Beastin haltuunsa saamien sähköpostiviestien mukaan Hautalan väitetään muun muassa sanoneen, että EU:lla on Venäjän presidentin Vladimir Putinin vastainen "pakkomielle". Uutissivusto tulkitsee asian niin, että Venäjän ihmisoikeustilannetta aiemmin arvostellut Hautala olisi muuttanut linjaansa.

–  Jos katsoo, miten olen toiminut Venäjän ihmisoikeusasioissa, näissä väitteissä ei ole mitään järkeä, Hautala kommentoi artikkelia Helsingin Sanomille.

"Kenen intressi?"

Hautala kertoo myös, että hänen lähettämäänsä sähköpostia on siteerattu väärin.

Twitterissä Hautala kommentoi Daily Beastin kirjoitusta muistuttamalla mediakritiikin tärkeydestä.

Hänen mukaansa artikkeli muistuttaa rakennustavaltaan tyyliä, johon Hautala tutustui ollessaan Venäjä-yhteyksistä tunnetun Johan Bäckmanin kampanjan kohteena. Bäckman syytti vuonna 2007 ilmestyneessä kirjassaan, että Hautala olisi käyttänyt toimittaja Anna Politkovskajan murhaa eduskuntavaalikampanjansa edistämiseen.

–    Mediakritiikki aina tärkeää disinformaation aikana. Kenen intressi? Hautala kysyy. 

Lue myös:

    Uusimmat