Yhdysvaltain ulkoministeri Pompeo sanoo aikovansa yhä tavata Erdoganin kasvotusten, vaikka tämä jo aiemmin kieltäytyi uhmakkaasti

Turkki ei aio lopettaa operaatiotaan Syyriassa, länsimaat etsivät kuumeisesti ratkaisua kriisiin - tutkija kertoo, mitä Yhdysvallat voi enää tehdä 4:55

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan aikoo ehkä sittenkin tavata Yhdysvaltain varapresidentin Mike Pencen.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ulkoministeri Mike Pompeo sanoi Fox Business -kanavan haastattelussa, että he olettavat tapaavansa Erdoganin vierailunsa aikana.

Aiemmin Erdogan sanoi, ettei aio tavata Penceä ja Pompeota, vaikka nämä olivat tulossa Turkkiin.

– He tapaavat virkaveljensä. Minä puhun, kun [presidentti Donald] Trump tulee, Erdogan sanoi Sky Newsille aiemmin.

Pencen ja Pompeon on ollut tarkoitus painostaa Turkkia lopettamaan hyökkäyksen kurdijoukkoja vastaan Pohjois-Syyriassa.

Aiemmin tänään Erdoganin uutisoitiin kritisoineen Trumpin tviittailua. Toimittajille lentokoneessa puhuneen Erdoganin mukaan Trumpin tviittien perässä on vaikea pysyä.

– Kun katsomme Trumpin Twitter-julkaisuja, emme enää pysy kärryillä, Hürriyet Daily -lehti kertoi presidentin sanoneen.

Yeni Safak Daily -lehti uutisoi Erdoganin kertoneen antaneensa neuvon Trumpille viime viikolla, kun presidentit puhuivat puhelimessa.

– Sanoin Trumpille: Suutut todella paljon medialle toisinaan. Heillä [medialla] on vaikutusvaltaa sinuun. Älä kuuntele heitä, olet vahva johtaja. Se ei sovi vahvalle johtajalle.

Kreml: Erdogan aikoo vierailla Venäjällä

Kremlin aiemmin tänään kertomien tietojen mukaan Erdogan olisi lähipäivinä tapaamassa Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Kremlin mukaan Putin kutsui Erdoganin Venäjälle "työvierailulle lähipäivinä" ja Erdogan hyväksyi kutsun.

Putinin kerrottiin esittäneen kutsun presidenttien keskustellessa puhelimessa Syyrian tilanteesta. Aloitteen puhelusta teki Erdogan.

Venäjän hallinnon tiedotteessa kerrottiin, että presidentit korostivat puhelun aikana, kuinka tärkeää on estää yhteenotot Turkin ja Syyrian joukkojen välillä. Putinin kerrotaan myös tuoneen esille huolensa "terroristeista, jotka yrittävät paeta ja soluttautua naapurimaihin".

Yhdysvallat tiukensi kantaansa

Yhdysvallat tiukensi maanantaina kantaansa Turkin Syyria-operaatioon ja muun muassa keskeytti Turkin kanssa käymänsä kauppaneuvottelut. Lisäksi Yhdysvallat korottaa jälleen Turkille asettamiaan teräksen tullimaksuja.

Yhdysvallat aikoo myös pyytää sotilasliitto Naton liittolaisia rankaisemaan Turkkia sen Pohjois-Syyriaan kohdistaman hyökkäyksen takia. Puolustusministeri Mark Esper sanoi matkustavansa Naton päämajaan Brysseliin ensi viikolla. Esperin mukaan Yhdysvallat pyytää Nato-maita ryhtymään diplomaattisiin ja taloudellisiin toimenpiteisiin Turkin "törkeitä toimia vastaan".

Turkki on myös itse sotilasliitto Naton jäsen.

Turkkilaispankin väitetään auttaneen Irania kiertämään pakotteita

Yhdysvallat asetti myös turkkilaispankki Halkbankille rikossyytteitä, joiden mukaan sitä epäillään muun muassa rahanpesusta.

Halkbank on Turkin valtion omistama. Yhdysvallat on jo aiemmin asettanut pankin henkilökunnalle syytteitä sen toiminnasta. Pankin apulaisjohtaja Mehmet Hakan Atilla sai viime vuonna tuomion Yhdysvalloissa siitä, että hän auttoi Irania kiertämään Yhdysvaltain pakotteita. Atilla on jo vapautunut vankilasta.

Halkbank on ollut yksi pitkäaikainen ja hiertävä keskustelunaihe Yhdysvaltain ja Turkin välillä. Se, että pankin toiminta on taas tapetilla, liittynee Yhdysvaltain ja Turkin kiristyneisiin väleihin.

Yksi keskeinen todistaja tapauksessa on ollut turkkilais-iranilainen liikemies Reza Zarrab, joka on aiemmin väittänyt presidentti Erdoganin hyväksyneen henkilökohtaisesti operaation, jonka avulla Iran kiersi Yhdysvaltain asettamia talouspakotteita.

Turkki on kiistänyt syytökset.

Turkki ei tue tulitaukoa

Presidentti Erdogan viesti tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, että Yhdysvaltain toimilla ei ole Turkkiin vaikutusta. Hän kommentoi Yhdysvaltojen toimia toteamalla, että Turkki ei ole huolissaan Yhdysvaltain sanktioista.

– Turkki ei ikinä tule julistamaan tulitaukoa Syyriaan, Erdogan lisäsi.

Hän myös totesi, että Syyrian armeijan saapuminen Manbijiin ei ole "erityisen negatiivinen kehityskulku".

Syyrian hallinnon joukot saapuivat Manbijiin osana kurdien ja Syyrian hallinnon välistä sopimusta. Viime vuodet kaupunki on ollut kurdien komennossa.

Turkki käynnisti viime viikolla hyökkäyksen Pohjois-Syyrian kurdialueille sen jälkeen, kun Trump päätti vetää Yhdysvaltain sotilaita alueelta.

Sekä hyökkäys että Yhdysvaltain päätös ovat saaneet voimakasta kansainvälistä kritiikkiä. Niin EU, YK kuin sotilasliitto Nato ovat kritisoineet asiaa. 

Lue myös:

    Uusimmat