Yhdysvaltain talouskasvu hiipumassa

Pahimmat höyryt Yhdysvaltain kiihkeästä talouskasvusta näyttävät olevan ohi. Maan keskuspankin tuoreen talouskatsauksen Beige Bookin mukaan kasvu on menettänyt puhtiaan loka-marraskuussa.

Katsauksen mukaan talouskasvun hiipuminen näkyy mm. uusien autojen myynnin vähentymisenä. Siitä huolimatta vähittäismyyjät suhtautuvat toiveikkaasti joulusesonkiin ja amerikkalaiset yritykset potevat edelleen työvoimapulaa. Yritykset ovat myös nostaneet palkkoja saadakseen lisää väkeä.

Lisääntyneet työvoimakustannukset eivät ole kuitenkaan siirtyneet tavaroiden ja palveluiden hintoihin, jotka ovat pysyneet vakaana, arvioi keskuspankki eli Federal Reserve. Fedin avomarkkinakomitea tarkastelee Beige Bookin sanomaa seuraavassa kokouksessaan 19. joulukuuta. Komitean on silloin määrä päättää, nostaako se korkoja vai ei.

Analyytikot eivät usko, että avomarkkinakomitea päätyisi koronalennukseen vielä seuraavassa kokouksessaan. Markkinoilla arvioidaan, että Fed kääntää korkopolitiikkansa suunnan vasta ensi vuonna estääkseen maailman suurimman talouden vaipumasta taantumaan. Sen sijaan markkinoilla odotetaan jännittyneenä Yhdysvaltain marraskuun työttömyyslukuja, jotka julkistetaan huomenna. Niistä odotetaan selvää suuntaviittaa maan talouden nykytilasta.

Ennakkotietojen mukaan työttömyyskorvausten määrä olisi ollut kasvussa, mikä puolestaan viittaisi omalta osaltaan talouskasvun hiipumiseen.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat