Yhdysvaltain talous jatkaa luisuaan

Yhdysvaltain talous jatkaa alamäkeen jo yhdeksättä kuukautta. Pääsyyllisyyden taantumisesta kantaa analyytikkojen mukaan maan teollisuus. Edelleen ennustetaan koronalennusten jatkumista.

Yhdysvaltain teollisuustuotanto jatkoi kesäkuussa supistumistaan jo yhdeksättä peräkkäistä kuukautta. Kesäkuussa teollisuuden tuotantovolyymi heikkeni toukokuisesta 0,7 prosenttia. Kesäkuussa tuotannon heikkeneminen oli yllättävän jyrkkää, sillä kuukausitasolla tuotanto on roimemmin supistunut viimeksi tammikuussa.

Keskuspankki Fedin tilastojen mukaan vuositasolla teollisuustuotanto heikkeni kesäkuussa 3,6 prosentin luokkaa. Supistukset tuntuivat teollisuudessa laajasti, sillä alaspäin mentiin kaikilla merkittävillä teollisuusaloilla. Laskua koettiin jopa vielä toukokuussa kasvussa olleessa moottoriajoneuvojen valmistuksessa.

Markkinoilla lukemien tulkittiin kertovan siitä, että teollisuus jatkaa pääsyyllisyyden kantamista maan talouden taantumasta. Analyytikot odottivat ennakkoon teollisuustuotannon supistuvan korkeintaan 0,5 prosenttia, joten Fedin tilasto lisäsi myös pääjohtaja Alan Greenspanin paineita.

Pääjohtajalta on jo odotettu ilmoitusta korkojen leikkauskampanjan lopettamisesta, mutta teollisuustuotannon supistumisen jatkuminen sai osan analyytikoista veikkaamaan koronalennusten jatkumista. Greenspan ottaa kantaa maan taloustilanteeseen keskiviikkona esitellessään kongressille puolivuosittaisen talouskatsauksensa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat