Yhdysvaltain pörssiavausta odotetaan edelleen

Yhdysvaltain arvopaperimarkkinat pysyttelivät tänään suljettuna jo kolmatta päivää peräkkäin. Tauko on pisin yli 80 vuoteen. Pörssin hallituksen puheenjohtaja Richard Grasso sanoi jo eilen, että kaupankäynti voitaisiin aloittaa jopa perjantaina, mutta viimeistään sen pitäisi alkaa maanantaina.

Joidenkin analyytikkojen mukaan myöhäisempi avausajankohta olisi parempi, koska silloin markkinat kärsisivät vähemmän iskun jälkeisestä paniikkireaktiosta. Joka tapauksessa on melko varmaa, että Wall Street on avautuessaan miinuksella.

-Keskeinen kysymys on: kuinka paljon? Paras veikkaukseni on, että avaus olisi vähemmän alas kuin maailmanlaajuiset indeksit. Pudotus voisi olla 4-6 prosentin luokkaa, arveli pankkiiriliike Evlin pääekonomisti Roger Wessman.

Paineita koronlaskuun

Markkinoilla on povailtu myös Fedin mahdollista koronlaskua, joka saattaisi tulla jo huomenna. Roger Wessman ei tähän usko.

-Olisin taipuvainen uskomaan, että he haluavat mieluummin katsoa hiukan pidemmälle, ennen kuin mitään johtopäätöksiä koronlaskusta tehdään.

Wessmanin mukaan terrori-isku lisää varmasti koronlaskupaineita, mutta ajankohtaa, saati koronlaskun määrää on vaikea veikata.

-Koronlaskut toimivat aika suurella viiveellä. Ne laskut, joita nyt tapahtuu, eivät välttämättä epävarmuutta kovinkaan paljon rauhoita.

Ranskalaispankki BNP Paribas arveli torstaina, että vaikka Fedin koronlasku näyttääkin todennäköiseltä ennen lokakuun 2. päivän kokousta, on mahdollista, että jopa EKP:n koronlasku tulee aiemmin.

Toronto oli torstaina ainoa kauppaa käynyt pörssi Pohjois-Amerikan mantereella. Avautuessaan se oli ensin prosentin verran miinuksella vakuutus-, lento- ja öljy-yhtiöiden takia, mutta toipui myöhemmin hentoon nousuun.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat