Yhdysvaltain ohjuskoe epäonnistui

Yhdysvaltain ohjuskoe on epäonnistunut Tyynellämerellä. Pentagonin mukaan torjuntaohjus ei osunut valeydinkärjellä varustettuun maaliohjukseen. Venäjä on jälleen neuvonut USA:ta luopumaan ohjustentorjuntajärjestelmän kehittelystä.

Yhdysvallat aikoo testata NMD-ohjustentorjuntajärjestelmäänsä.


Kokeessa laukaistiin ohjus Kalifornian Vandenbergin ilmatukikohdasta kohden Marshallsaaria. Kwajaleinin atollilta puolestaan laukaistiin torjuntaohjus, jonka oli määrä osua tähän maaliohjukseen. Kiistelty ohjustentorjuntajärjestelmän testaus viivästyi muutamalla tunnilla teknisen vian vuoksi.

Kiina, Venäjä, Euroopan maat ja monet kansalaisjärjestöt ovat vastustaneet koetta. Muut maat pelkäävät, että järjestelmä laukaisee uuden ydinasekierteen. Lisäksi Kiina ja Venäjä pelkäävät järjestelmän kykenevän eliminoimaan heidän omat mahdolliset ydiniskunsa. Testin tulokset vaikuttavat presidentti Bill Clintonin päätökseen siitä, aloittaako Yhdysvallat kiistellyn kansallisen NMD-ohjustentorjuntajärjestelmän rakentamisen. Ensimmäisen vaiheen on suunniteltu olevan käyttövalmiina Alaskassa vuonna 2005.

Yhdysvaltojen puolustusministeri William Cohen muistutti kuitenkin, että nyt tehtävä testi on vain yksi lukuisista kokeista, joilla arvioidaan suunnitellun puolustusjärjestelmän kyvykkyyttä suojella kaikkia Yhdysvaltojen 50:tä osavaltiota rajoitettuja ohjushyökkäyksiä vastaan.

Yhdysvallat suoritti onnistuneesti samanlaisen ohjustestin viime lokakuussa. Sen sijaan tammikuussa suoritetussa testissä torjuntajärjestelmä ei onnistunut osumaan ohjukseen.

Ydinaseriisunnan pelätään vaarantuvan

Venäjä ja Kiina ovat alusta asti vastustaneet hanketta ja ne uhkaavat lisätä ydinkärjillä varustettujen ohjustensa määrää, mikäli Yhdysvallat ryhtyy NMD-järjestelmän rakentamiseen. Kiistaa on käyty siitä, rikkoisiko Yhdysvaltain NMD-hanke vuoden 1972 ballististen ohjusten torjuntasopimusta ABM:ää.

Käynnissä olevan ydinaseriisunnan pelätään vaarantuvan Yhdysvaltojen puolustussuunnitelmien takia. Myös Euroopan maat ovat suhtautuneet testeihin torjuvasti. Esimerkiksi Ranska esitti tänään huolensa siitä, että NMD-ohjelma kiihdyttää ydinasevarustelua Aasiassa. Pierre Lellouche Ranskan parlamentin puolustusvaltiokunnasta sanoi Aasian-matkallaan, että NMD-ohjelman toteutuminen aiheuttaisi vakavia seurauksia Kiinalle ja Etelä-Aasialle, missä Intialla ja Pakistanilla on selkkauksia Himalajan alueesta.

Myös Venäjä toisti tänään pelkonsa siitä, että Yhdysvaltojen suunnitelmat johtavat uuteen asevarustelukierteeseen. NMD-järjestelmän avulla Yhdysvallat tähtää erityisesti suojautumaan sitä kohtaan Pohjois-Korealta, Irakilta ja Iranilta.

Vastustusta sekä kotimaassa että Venäjällä

Testit ovat saaneet laajaa kritiikkiä osakseen myös Yhdysvalloissa. Arvostelijoiden mukaan testien onnistuminen ei vielä anna takuita siitä, että kallis torjuntajärjestelmä toimisi käytännössä. Lisäksi ympäristöjärjestöt ovat tuominneet testit järjettöminä. Kokeen kustannukset ovat sata miljoonaa dollaria eli noin 600 miljoonaa markkaa.

Venäjä kehottaa Yhdysvaltoja hylkäämään aikeet ohjustentorjuntajärjestelmän rakentamisesta.
-Venäjä on ilmoittanut lukuisissa eri yhteyksissä, että NMD:n rakentaminen rikkoisi vuonna 1972 solmittua ballististen ohjusten torjuntasopimusta ABM:ää, nimettömänä pysytellyt venäläinen virkamies kertoi uutistoimisto Itar-Tassin mukaan.

Epäonnistunut testi ei venäläisen kenraalin Leonid Ivashovin mukaan tullut yllätyksenä.
-Kyseinen testi osoitti jälleen kerran, että koko ajatus kansallisesta ohjustorjuntajärjestelmästä on kyseenalainen sekä sotilaspoliittisesti että teknillisesti, Ivashov totesi uutistoimisto Interfaxille.

Venäjän presidentti Putin on uhannut, että Venäjän sanoutuu irti kaikista aseidenriisuntaohjelmista, jos Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton hyväksyy suunnitteilla olevan puolustusohjelman. Clinton päättää asiasta lopullisesti tarkasteltuaan tämänpäiväisen testin tuloksia.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat