Yhdysvaltain ohjauskorko ennallaan

Yhdysvaltain keskuspankki piti keskeisen ohjauskorkonsa entisellään, 1,75 prosentissa. Maan korkotaso on nyt alimmillaan 40 vuoteen.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed on pitänyt odotetusti rahamarkkinoita ohjailevan koron ennallaan 1,75 prosentissa.

Päätös merkitsee lähinnä sitä, että keskuspankissa katsotaan Yhdysvaltain talouden saavuttaneen neutraalin tilan eikä Fedin tarvitse enää korkoa alentamalla puolustautua taantumaa vastaan. Viime vuonna Fed alensi korkoa useaan otteeseen, päätyen 6,50 prosentista 1,75:een, kun maan talouskasvu hidastui vuosikymmenen kestäneen yhtäjaksoisen nousuputken päätteeksi. Yhdysvaltain korkotaso on nyt alimmillaan 40 vuoteen.

Alhainen korkotaso ja siitä seurannut rahan hinnan halventuminen ovat ennen kaikkea hyödyttäneet osakesijoittajia. Päätös pitää korko ennallaan johtui myös osaksi siitä, ettei Yhdysvalloissa ole tällä hetkellä inflaatiopaineita.

Edellisen kerran Fedin koroista päättävä avomarkkinakomitea kokoontui tammikuun lopussa ja piti silloinkin koron ennallaan. Nyt katseet kääntyvät toukokuuhun, jolloin markkinat odottavat Fedin kääntävän linjaansa ja harkitsevan koronnostoa.

Vahvistusta Yhdysvaltain talouden parempaan käänteeseen saatiin jo aiemmin tänään, kun tammikuun kauppataseluvut kertoivat tuontitavaroiden taas käyvän kaupaksi amerikkalaisille. Tammikuun kauppataseen vaje olikin syventynyt odotuksia suuremmaksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat