Yhdysvaltain markkinat heikensivät Fiskarsin tulosta

Fiskarsin tulos heikkeni, mutta liikevaihto kasvoi.

Fiskars

Saksia, kirveitä, veitsiä ja puutarhatyökaluja valmistavan Fiskarsin viime vuoden liikevaihto kasvoi, mutta tulos heikkeni. Suomalaiskuluttajalle tutusta tuotemerkistään huolimatta Fiskarsin päämarkkina-alue on Pohjois-Amerikassa. Sikäläisten markkinoiden osuus yhtiön liikevaihdosta on runsaat kaksi kolmannesta. Suomen osuudeksi liikevaihdosta jää vain viisi prosenttia.

Yhtiö arvioi tänään julkaisemassaan vuosikatsauksessa, että viime vuoden lopulla alkanut Yhdysvaltain markkinoiden epävarmuus vaikuttaa myös Fiskarsin tuotteiden menekkiin. Fiskarsin viime vuoden liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 24 prosenttia 824 miljoonaan euroon. Tulos rahoituserien jälkeen jäi 38 miljoonaan euroon, kun edellisvuonna tulosta kertyi 61 miljoonaa euroa.

Fiskarsin kuluttajatuotteiden viime vuoden liikevaihto oli 792 miljoonaa euroa, jossa lisäystä vajaa neljännes. Myynnin kasvuun vaikuttivat yhtiön mukaan yritysostot ja dollarin vahvistuminen. Fiskars muutti viime vuoden alussa kuluttajatuoteryhmän sisäisiä omistussuhteita siten, että kaikki Euroopassakin toimivat yhtiöt siirtyivät amerikkalaisen Fiskars Consumer Productsin omistukseen.

Fiskars Consumer Products on Fiskarsin tytäryhtiö, jonka pääkonttori on vuodesta 1995 lähtien sijainnut Madisonissa, Wisconsinin osavaltiossa. Fiskars-konserni työllisti vuoden lopussa 5400 henkilöä, joista Suomessa reilut 800.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat