Yhdysvaltain lumimyrsky vaatinut jo viisi uhria

Yhdysvaltain itäosia riepotteleva lumimyrsky on vaatinut jo viiden ihmisen hengen.

Virginian osavaltiossa lumimyrskyssä on kuollut kolme ihmistä lumimyräköissä. Ainakin yksi heistä paleltui kuoliaaksi. Ohiossa kaksi ihmistä on kuollut lumimyräkän aiheuttamissa onnettomuuksissa.

Yhdysvaltain pääkaupungin Washingtonin lähialueille on julistettu poikkeustila lumimyrskyn vuoksi. Washingtoniin on eilisestä lähtien tupruttanut 40 senttimetriä lunta. Lisää lunta on tänään luvassa, ja pyrystä ennustetaan pahinta sitten vuoden 1885, jolloin säätilastointi alkoi.

Lähes koko maan itäosa oli aamulla paksun lumen peitossa ja kymmenettuhannet ihmiset olivat ilman sähköä. Myräkkä sotkee myös tie- ja lentoliikennettä. Hätiin hälytetty kansalliskaarti on irrottanut satoja jumiin jääneitä autoja. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan ainakin 500 ihmistä on hakeutunut hätämajoituksiin.

Satoja lentoja on peruttu myräkän vuoksi.

Hiihtokeskusten omistajia hymyilyttää

Jotkut ovat kuitenkin juhlamielellä: alueen hiihtokeskukset ovat onnellisia, sillä heti ajokelien kohennuttua niillä riittää innokkaita asiakkaita.

Talvikeleillä tarvittavia vaatteita myyvät yritykset ovat myös toiveikkaita, sillä tämän luokan talvimyrsky muutaman leudon talven jälkeen lisää taatusti ostajien määrää.

(MTV3 - STT)

Lue lisää:

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista

Lue myös:

    Uusimmat