Yhdysvaltain lähettiläs tapasi Netanyahun

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu sanoi tänään, ettei palestiinalaisten lupaus taistella "terrorismia" vastaan ole riittävä, vaan ainostaan toimet äärilinjan kannattajia vastaan voivat pelastaa Lähi-idän rauhan.

Netanyahu tapasi päivällä Yhdysvaltain rauhanvälittäjän Dennis Rossin.
-Jos palestiinalaisosapuoli täyttää sitoumuksensa - ei vain päivän tai kaksi - vaan, jos näemme perusteellisen muutoksen, voimme palauttaa rauhanhankkeen omalle kurssilleen, Netanyahu sanoi.

Hänen mukaansa palestiinalaisten presidentti oli vakuuttanut Rossille, että "terrorismi" loppuu. Samalla hän kiisti, että Ross olisi pyytänyt Israelilta vastaavanlaista lupausta. Ross jatkoi tänään neuvotteluja sovun aikaansaamiseksi Israelin ja palestiinalaisten välille. Hän tapasi ensin Jerusalemissa palestiinalaisten edustajat ja myöhemmin Netanyahun.

Levottomuudet jatkuivat

Israelilaisten ja palestiinalaisten väliset yhteenotot jatkuivat tänään jo yhdeksättä päivää Länsirannalla. Sadat palestiinalaisnuoret osallistuivat Israelin siirtokuntia vastustaviin mielenosoituksiin kolmessa Länsirannan kaupungissa.

Laajin mielenosoitus oli Ramallahissa, jossa palestiinalaisten poliisit joutuivat turvautumaan ensimmäistä kertaa mellakkavarustuksiin estääkseen mielenosoittajien ja israelilaissotilaiden yhteenoton. Palestiinalaisten heittelivät sotilaita kivillä, jotka vastasivat kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Samanlaisia yhteenottoja oli myös Hebronissa, jossa viisi palestiinalaista loukkaantui kumiluodeista. Myös Betlehemissä mielenosoituksiin osallistui yli sata palestiinalaista. Levottomuudet palestiinalaisalueilla puhkesivat Israelin aloitettua uuden juutalaislähiön rakennustyöt arabien asuttamassa Itä-Jerusalemissa.

Israelin on lopetettava juutalaislähiön rakentaminen, sanoi palestiinalaisten neuvottelija Saeb Erekat tavattuaan Rossin. Mitään muuta ulospääsyä kriisistä ei hänen mukaansa ole.
-Jos Netanyahu määrää raivaustraktorit lopettamaan työnsä, uskon, että rauhanprosessi saadaan taas raiteilleen, Erekat sanoi.
Hän syytti Netanyahua levottomuuksien kiihtymisestä.

Yhdysvallat lähetti Rossin takaisin Lähi-itään pelastamaan kriisissä olevaa rauhanhanketta. Ross tapasi palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin eilen Marokossa ja lensi sen jälkeen Israeliin, jossa hän neuvotteli Netanyahun kanssa viime yönä.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton kuvasi Rossin ja Arafatin keskusteluja rohkaiseviksi, mutta hän ei tarkentanut sanojaan.
STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat