Yhdysvaltain keskuspankin johtaja optimistinen - tuore tilasto ei

Yhdysvaltain keskuspankin johtajan Ben Bernanken mukaan talouden nopea supistuminen voi hellittää. Tätä osoittavat hänen mielestään tuoreet asumis- ja kulutuskysyntätilastot.

- Olemme viime aikoina nähneet lupaavia merkkejä siitä, että talouden nopea heikkeneminen voisi hidastua. Tällaisia merkkejä on esimerkiksi asuntokaupan, rakennusalan ja kysynnän saralla, Bernake sanoi tänään.

Tänään saatiin kuitenkin myös vähemmän innostavia lukuja. Yhdysvaltain kauppaministeriö kertoi, että jälleenmyyntihinnan laskivat viime kuussa 1,1 prosenttia. Helmikuussa hinnat olivat nousseet 0,3 prosenttia. Hintojen vuotuinen heikkeneminen on nyt syvintä sitten vuoden 1950.

Hintojen kääntyminen laskuun kaksi kuukautta jatkuneen kasvun jälkeen viittaa siihen, ettei taantuman pohjaa ole vielä nähty. Samalla kasvava työttömyys vähentää kulutusta entisestään.

Työministeriön erillinen raportti puolestaan osoitti, että Yhdysvaltain tuottajahinnat laskivat maaliskuussa niin ikään ennätysalhaisiksi sitten vuoden 1950. Samalla pienentynyt kysyntä vähentää mahdollisuuksia korottaa tuottajahintoja.

Luvuista säikähteneenä New Yorkin pörssi avautui loivaan laskuun.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat