Yhdysvaltain erityislähettiläs Kinshasaan

Yhdysvaltain erityislähettilään Bill Richardsonin on määrä saapua tänään Kinshasaan vauhdittamaan Zairen rauhanneuvotteluja. Richardsonilla on mukanaan kirje presidentti Bill Clintonilta Zairen johtajalle Mobutu Sese Sekolle.

Clintonin lähettilään on määrä tavata ensin Mobutu Kinshasassa ja myöhemmin sissijohtaja Laurent Kabila Lubumbashissa.

Neuvotteluissa ei sopua

Kabilan ja Mobutun tapaamisen yksityiskohtia hiottiin edelleen tänään. Puheenjohtajana on Kabilan mukaan Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela, mutta tapaamispaikasta ei ole vielä syntynyt sopua. Kabila ei suostu matkustamaan Gaboniin, joka on Mobutun hallituksen ehdottama tapaamispaikka.

Kabila vakuutti pitävänsä ehdottomasti kiinni 60 päivän määräajasta, jonka sissit ovat asettaneet pakolaisten kotiuttamiseksi. Hän toivoo, että YK vetää koneistonsa käyntiin, jotta aikataulussa pysytään.

Avustustyöntekijöiden mukaan uhkavaatimus on mieletön, sillä Zairen viidakoissa harhailee tiettävästi noin 300 000 pakolaista, joiden tarkkaa olinpaikkaa ei tiedetä.

Kateissa olleita pakolaisia löytyi viidakosta

Avustusjärjestöt "hukkasivat" noin satatuhatta Ruandan hutupakolaista sen jälkeen, kun nämä lähtivät tilapäisistä pakolaisleireistä Kisanganin eteläpuolelta viime viikolla.

Tänään avustustyöntekijät kertoivat löytäneensä tuhansia kadonneita hutupakolaisia Kisanganin läheltä Zairen koillisosasta. Pakolaisten kunnosta ei saatu tietoja.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat