Yhdysvaltain budjetti ennätyksellisen alijäämäinen

Yhdysvaltain valtion budjetin alijäämä on nousemassa kuluvana budjettivuonna ennätyslukemiin, jopa 450 miljardiin dollariin. Valkoisen talon mukaan tavoitteeksi on kuitenkin asetettu budjetivajeen puolittaminen "muutaman lähivuoden kuluessa". Valkoisen talon tiedottajan Scott McClellanin mukaan valtion budjetin tasapainottaminen on etusijalla presidentti George Bushin hallinnon työssä.

-Vaje on luonnollisesti huolenaihe, mutta vaje on hallittavissa, McClellan sanoi tänään.

Vaje on kasvanut 150 miljardilla Valkoisen talon viisi kuukautta sitten arvioimasta määrästä. Budjettivaje on Yhdysvaltain historian suurin. Aiempi ennätys oli vuodelta 1992, jolloin alijäämä oli 290 miljardia. Presidenttinä oli tuolloin George Bush vanhempi.

Sotamenot arviolta suuremmat


Uuteen arvioon on otettu mukaan Irakin sodan aiheuttamat kustannukset sekä Bushin hyväksymien veronalennusten vaikutukset. Sotatoimet Irakissa ja Afganistanissa ovat maksaneet lähes viisi miljardia kuussa - noin 60 miljardia vuodessa - mikä on ollut reippaasti oletettua enemmän. Jo aiemmin sotamenot, yskähtelevä talous sekä veronalennukset olivat pakottaneet hallintoa laskemaan budjettiodotuksiaan.

Vielä vuonna 2001 analyytikot uskoivat Yhdysvaltojen budjettien yhteenlasketun ylijäämän olevan seuraavien kymmenen vuoden aikana jopa 5,6 biljoonaa dollaria. Nyt kellossa on toinen ääni, ja alijäämäisten budjettien odotetaan jatkuvan vuoteen 2013 saakka. Yhdysvaltain valtion budjetti oli ylijäämäinen vuosina 1998-2001.

-Uskon, että ihmiset ymmärtävät, että alijäämäisyyden syy on siinä, että olemme kärsineet taantumasta, verotulot ovat jääneet alhaisemmiksi, ja olemme käyneet sotaa terrorismia vastaan, McClellan sanoi.

Hän uskoi talouden kääntyvän nousuun ensi vuonna.

Demokraattien leiristä ei ymmärrystä kuitenkaan löydy. Demokraattien mukaan todellinen alijäämä voi nousta lähelle 600 miljardia, eli 5,5 prosenttia koko bruttokansantuotteesta. Vastaavaa ei olisi koettu sitten toisen maailmansodan aikojen.

(MTV3-Reuters-STT)

Lue myös:

    Uusimmat